Maapallo on inisevä itkupilli

INTERPLANETAARINEN NÄYTELMÄ

Esirippu nousee. Maapallo istuu keskellä ja itkee itsekseen kuin mikäkin vähä-älyinen nysvelö.

MAAPALLO: "Nyyh nyyh. Miksi kaikki potkii minua?" Itkua.

MARS: Saapuu näyttämölle. "No Tellus, Tellus, Tellus, mitä sinä täällä itseksesi itkua tuherrat? Tule meidän muiden kanssa leikkimään. Saturnus lupasi antaa meille renkaitaan hula-vanteiksi. Tulisit nyt."

MAAPALLO: "No kun.....no kun... nyyh nyyh."

MARS: "No mitä no kun."

MAAPALLO: "No kun ihmiset on niin ilkeitä. Nyyh nyyh. Ne kiusaa minua koko ajan. Saastuttaa järveni ja polttavat kaiken hiilen ilmakehään. Minulla on niin kuumakin. Niin hirveän kuuma. Nyyh."

MARS: Tuijottaa ärtyneenä maapalloa. Sitten läimäisee voimakkaasti sitä naamalle. "Loppu tuo marina! Nyt tulet leikkimään kun kerrankin kutsutaan."

Mars ja yhä itkevä maapallo siirtyvät hieman eteenpäin. Muut planeetat tulevat näkyviin.

MERKURIUS: "Taasko se itkee?"

MARS: "Valittaa jotain että sillä on kuuma."

MERKURIUS: "Kuuma? Kehtaatkin nysvelö valittaa kuumuudesta. Mun pintalämpötila on auringon puolella 450 astetta. Kehtaatkin valittaa kuumasta. Itkupilli."

MAAPALLO: Varovaisella äänellä. "Mutta sinä ootkin lähempänä aurink..."

VENUS: "Hiljaa apina. Eikö me olla käyty tämä jo monta kertaa läpi. Mun pintalämpötila on vielä pahempi eli 500 astetta, vaikka minä oon sentään kauempana auringosta kuin Merkurius. Jos ihmiset haluaa elää 300 asteisella planeetalla niin se on niitten ongelma. Et sä oo kuule ainoa planeetta täällä. Jos sä et nyt skarppaa pian, niin ihmiset muuttaa Marsiin tai Titanille tai Europalle tai mihin tahansa muualle. Nyt mene tuonne keskikentälle. Me pelataan pesäpalloa Jupiterin kuilla."

NEPTUNUS: "Itkupilli..."

URANUS: "Nysvelö..."

Jupiterin kuut Io ja Ganymedes hyppivät Maapallon ympärillä ja ilkkuvat.

IO ja GANYMEDES: "Nysvelöö, nysvelööö."

Maapallo itkee epätoivoisena.

PLUTO: "Inisevä itkupilli."

Saturnus ja Jupiter vilkaisevat toisiaan.

SATURNUS: "Kuules Pluto. Eikö kukaan ole kertonut sinulle?

PLUTO: "Kertonut mitä?"

Hiljainen hetki. Planeetat vilkuilevat vaivautuneesti toisiaan.

JUPITER: Asettaa kätensä Pluton harteille. "Pluto hei, mä tiedän että me ollaan leikitty sun kanssa luoja ties miten monta vuosmiljardia. Mutta nyt on kuule käyny niin että sinun planeettaoikeudet on vedetty pois. Sinä siis et ole enää planeetta. Joten painuppas helvettiin täältä leikkimään muiden epämääräisten kiertolaisten kanssa. Sä olitkin aina vähän outo. Ei me koskaan susta aidosti tykätty. "

Pluto kuuntelee suu auki Jupiteria ja astelee järkyttyneenä ja itkua pidellen ulos näyttämöltä.

Jäljelle jääneet planeetat ovat hetken hiljaa ja sitten jatkavat kovaan ääneen Maapallon ilkkumista.

AURINKO: Ilmestyy yhtäkkiä. "Hiljaa!"

Planeetat säikähtävät ja hipsivät varovaisesti syrjemmälle.

NEPTUNUS: Kuiskaten. "No nyt se suuttu. Äkkiä karkuun."

Ketä meidän pitäisikään pelätä?

Kuvitellaanpa tilanne:

Olet junassa kaikessa rauhassa istuskelemassa omalla penkilläsi. Vaunu on rauhallinen. Suurin osa matkustajista torkkuu tai tuijottelee ikkunasta ulos. Muutama nuorempi henkilö juttelee keskenään ja välillä puhelin pirisee siellä täällä.

Sitten vaunun ovet lävähtävät auki ja sisään astelee ilkeän näköinen joukko nuoria huligaaneja. Katse naamalla kertoo aggressiivisuudesta ja itsevarmasta asenteesta. Nämä ilkimykset ovat tottuneet siihen, ettei kukaan ryppyile takaisin. He saavat tehdä mitä lystäävät ja sen myös tekevät.

Satut vahingossa vilkaisemaan yhtä heistä silmiin. Käännät katseesi ohi kiitäviin niittyihin, toivoen että porukka jatkaisi matkaansa. Mutta askeleet pysähtyvät kohdallasi. Käännät katseesi varovasti käytävälle ja koko joukko tuijottaa sinua pahaenteisesti. "Mitä vittua sä mulkkaat saatanan homoapina", yksi sihisee.

Niin, mitäs sinä oikeastaan katselitkaan? Saapuvaa tuhoasi kenties?

Noin 99.99% ihmisistä ilman muuta perääntyy tässä vaiheessa ja se onkin juuri mihinkä nämä raggarit ovat tottuneet. He näkevät kaikkialla perääntyviä ja anteeksipyyteleviä ihmisiä. Ns. normaaleja ihmisiä on yllättävän vaikea saada tappelemaan.

Mietitäänpä kuitenkin hetki tilannetta. Ihminen on, kuten tiedämme, eläin muiden joukossa, ja senpä vuoksi myös ihmisen aggressiivisuuteen pätevät samat säännöt kuin muidenkin eläinten. Aggressiiviset eleet ja tappaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Kuinka monta kertaa oletkaan nähnyt Hollywood-elokuvassa kuinka jokin hirviö, örkki, mikälie ryntää oven läpi huoneeseen tai pusikosta aukiolle ja juuri ennen kuin raatelee ja syö uhrinsa, päästää ilmoille hirvittävän karjaisun niin että pahanhajuinen vihreä sylki lentelee torahampaiden välistä.
Käyttäytyvätkö eläimet oikeasti näin? Mitä järkeä tappajan on hönkiä pellolle hirvittäviä ärjäisyjä? Todelliset saalistajathan vaanivat saalistaan, hiipivät lähelle ja sitten kylmästi ja äänettömän tehokkaasti nappaavat uhrinsa.

Aggressiivisilla eleillä ei ole mitään tekemistä tappamisen kanssa. Eläin esittää aggressiivisia eleitä ainoastaan silloin kun se on epävarma omasta voitostaan. Eli toisin sanoen, silloin kun se pelkää. Useat eläimet yrittävät näyttää isommalta kuin ovatkaan. Ne pörhentävät selkäänsä, nousevat takajaloilleen, päästävät matalia ääniä, näyttävät hampaitaan jne. Kaikki tämä on bluffausta. Eläin on yhä sama eläin vaikka näyttääkin uhkaavammalta.

Aggressiivinen elehdintä onkin eräänlaista uhkapeliä. Jos minä laitan päälleni bandidosin prätkäliivit ja menen julma ilme naamallani tallaamaan katuja, melko varmasti monet ihmiset väistyvät tieltäni peloissaan. Mutta entäpä jos joku onneton vahingossa läikyttää kahvinsa päälleni? Tuo epäonninen on tahtomattaan katsonut bluffini ja nyt bluffi joko paljastuu tai minä joudun bluffaamaan lisää. Joudun tuijottamaan henkilöä kovaa silmiin, panostamaan kaikki näyttelijälahjoihini ja sanomaan: "Mitä vittua?"

Näin sanomalla lisään panoksiani ja vaadin henkilöä perääntymään.

Mutta entäpä jos kyseisellä henkilöllä onkin Hell's Angels- liivit niskassaan ja hän sanoo: "Painu amatööri vittuun täältä tai saat turpiin."

Sitten minä sanon: "Vittu mä tapan sut."

Ja hän sanoo: "Vittu mä tapan sut, sun perhees, sun koiras ja sun naapuris. Sitten mä poltan sun talon."

Ja minä: "Vittu mä kidutan koko sun sukua vuoden mun kellarissa, työnnän sun äitis lihamyllyyn ja pakkosyötän palaset sulle. Sitten mä poltan sen kaupungin missä sä asut ja tuhoan kaikki tiedot susta, niin ettei kukaan tiedä että sä tai sun sukus on koskaan ollu ees olemassa."

Jne, jne.

Ehkä hieman yllättävää, mutta aggressiivisten eleiden tarkoitus ei ole lisätä väkivaltaa, vaan nimenomaan estää avoimet tappelut. Jos aggressiivisia eleitä ei olisi, yksilöillä ei olisi muuta keinoa tietää omaa asemaansa kuin tappelemalla. Uhkaviestien vaihto mahdollistaa perääntymisen. Samalla se tosin mahdollistaa bluffaamisen, ja ihminen suuressa viisaudessaan on kaikista paras bluffaaja, sillä hän tietää bluffaavansa.

Palataanpa alkuun. Katsotaan uudemman kerran näitä huligaaneja. Näemme, että he eivät ole aitoja tappajia, sillä aito tappaja ei uhkaile. Sen sijaan he ovat koristaneet itsensä kaikilla mahdollisilla ns. katu-uskottavuutta lisäävillä vermeillä. Salilla on pumpattu hieman hauista. Hauiksen ympärillä on ruma tatuointi. Sen on tarkoitus viestiä sellaisesta luonteesta, joka ei epäroi, vaan menee perille asti, vaikka mahdollisuutta perääntymiseen ei ole. Jos mahdollista, heillä on yllään jengivaatteita. Viimeisenä silauksena käyttäytyminen: itsevarma, ylimielinen, liipasinherkkä. Kaikki alastoman, värisevän ja pelokkaan teinin ylle puettua rekvisiittaa.

Vain amatöörimaiset nuorisohuligaanit uhkailevat viattomia ohikulkijoita. Mafioso tai palkkamurhaaja ei tuhlaisi aikaansa tällaiseen. Nämä nuoret ovat katujen kasvatteja, joiden ainoa huvitus on leikitellä ihmisten peloilla. He ovat keksineet hienon leikin. Iltaisin he kävelevät joukolla ympäriinsä ja haastavat ohikulkijoita tappeluun. Uhri on aina alakynnessä isoa joukkoa vastaan ja nuoret ihastelevat ja kieriskelevät tämän uuden ihmeellisen vallan tuottamassa mielihyvässä. He tuntevat tosiaan omistavansa kadun. Mutta kaikki tuo valta perustuu bluffiin. Se on sitä vallantunnetta mitä pokerinpelaaja on tuntevinaan kun asettaa kaikki rahansa pottiin, vaikkei kädessä mitään olekaan. Tässä pelissä tosin tuskin kukaan uskaltautuu tarkistamaan bluffia.

Mitä tässä tilanteessa sitten pitäisi tehdä? Viisainta lienee olisi perääntyä, mutta jos olet itsetuhoinen mielipuoli, voit yrittää bluffata kuten kaikki tosimiehet. Ensiksi sinun pitää tietää mihin olet ryhtymässä. Jos luotat bluffaustaitoihisi, sinun pitäisi kyetä uhkaamaan jopa leijonaa, kuten tämä mies. Hän voittaa lähestyvän leijonan (siis jää henkiin) oikeaoppisella käyttäytymisellä ja vessapaperirullalla.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että nuorisohuligaanit ovat varsin pieni huolenaihe, vaikka he paljon ääntä pitävätkin. Todelliset tappajat pysyvät hiljaa, sillä heillä ei ole mitään syytä pelätä.

"Julistan teidät pacs-mieheksi ja pacs-naiseksi"

Kirjoitin jo aikaisemmin avioliiton vaihtoehdoista, jotka Suomessa ovat varsin vähäisiä. Jos avioliitto-sopimuksessa muotoiltu käsitys parisuhteesta tai siihen liittyvistä yhteiskunnan sanelemista oikeuksista ja velvollisuuksista ei miellytä, ei auta muuta kuin niellä ylpeytensä tai jäädä ilman.

Ranskassa on hesarin mukaan kuitenkin jo kymmenen vuotta voitu avioliiton lisäksi solmia sisällöltään kevyempi "pacs-liitto". Vaikka liitto on tarkoitettu alunperin homoille, on se jossain päin Ranskaa jo suositumpi heteroiden keskuudessa kuin perinteinen avioliitto.

Voi olla että suurin osa Ranskan pacs-puolisoista on päätynyt ratkaisuunsa pacs-liiton helppouden takia. Sen suosio kuitenkin kertoo myös perinteisen avioliittoinstituution riittämättömyydestä nykyajan pirstaloituneessa yhteiskunnassa. Monelle vapaaseen seksuaalikulttuurin tottuneelle perinteinen avioliitto saattaa tuntua liian jäykältä. Toisaalta moni pariskunta saattaa pitää nykyistä avioliittoa liian löyhänä ja olisi valmis astumaan viktoriaanisen ajan oikeasti peruuttamattomaan avioliittoon. Yksi versio avioliittosta ei vain yksinkertaisesti riitä nykyajalle. Onko mitään syytä olla jakamatta avioliittoinstituutiota useampaan erivahvuiseen ja -laatuiseen versioon?

Teppo, oman elämänsä yhteiskunta

Tepon haaveena on aina ollut kirjoittaa kirjoja. Sellaisia kirjoja, joista tehtäisiin sitten elokuvia. Niinpä hän eräänä päivänä tehdä päräyttää romaanin, jonka kustantaa ja julkaisee itse, vie kirjan omaan kirjakauppaansa, myy sen itselleen ja lukee sitten kotona. Teppo on lukemaansa tyytyväinen, joten hän kirjoittaa sanomalehteen siitä hyvän arvostelun, lukee sen ja arvostelun rohkaisemana ostaa vielä toisenkin kappaleen.

Teppo ottaa itseensä yhteyttä ja ehdottaa itselleen josko voisi kustantaa kirjasta tehdyn elokuvan. Teppo suostuu, mutta vain sillä ehdolla, että saa ohjata elokuvan itse, näytellä kaikki hahmot, säveltää musiikkiraidan, puvustaa ja lavastaa, editoida ja äänittää sekä tietenkin kirjoittaa käsikirjoituksen. Elokuvasta tuleekin jymymenestys ja Teppo alkaa jo innoissaan kirjoittaa seuraavaa kirjaansa.

Mutta sitten alkaa tapahtua. Teppo tajuaa, ettei ole maksanut itselleen veroja! Äkkiä hän vetää esiin verolomakkeen ja palauttaa sen täytettynä itselleen. Onneksi Teppo on säästeliäs mies ja lompakon pohjalta löytyy vielä hiluja joilla maksaa verot. Karhuttuaan itsensä Teppo alkaa verotuloillaan tuottaa itselleen julkisia palveluja, terveydenhuoltoa ja työttömyysturvaa. Vähän aikaa kaikki menee hyvin ja Teppo hyvinvoi itsensä keskuudessa.

Mutta voi, Teppo ei voi vain elää silittämällä omaa paitaansa. Yhteiskunnan pilarit alkavat murentua ja rakenteellinen työttömyys lisääntyy. Teppo huomaa, että hänestä on tullut niin tehokas ja nopea ettei kykene enää työllistämään itseään kokoaikaisesti. Varsinkin sen jälkeen kun Teppo keksii yleisen juonigeneraattorin, ei kirjoittamisella enää pysty elättämään itseään. Toisiaan toistavat ja ennalta-arvattavat elokuvat ärsyttävät Teppoa ja hän lopettaa niiden katsomisen. Pian koko elokuvateollisuus on konkurssissa ja kaikki työntekijät, Teppo mukaanlukien lomautettuina. Työttömänä Teppo masentuu ja alkaa syrjäytyä työelämästä. Pian hän ei enää kykene kirjoittamaan tai edes lukemaan.

Huumeidenkäytön ja pikkurikollisuuden lisääntyessä Teppo joutuukin kaiket yöt vartioimaan kartanoaan itseltään, siltä varalta että varastaisi itseltään tavaroita. Hän onkin havainnut, että työttömät narkomaanit maleksivat usein yönaikaan kartanon rajoilla. Teppokin käy siellä, tonkimassa omia jätteitään.

Pian Teppo huomaa, että hän on korviaan myöten velkaantunut. Julkiset menot ovat painaneet Tepon talouden pahasti alijäämäiseksi ja pian hän joutuukin leikkaamaan julkisia palveluja rankalla kädellä. Edes verojen reipas aleneminen ei auta Teppoa ylös velkasuosta, sillä vientituloja ei vain ole riittävästi. Sietämätön tilanne johtaa anarkiaan ja jatkuviin mellakoihin. Tepolla on täysi työ estää itseään ryyppäämästä ja tuhoamasta kaikkea ympärillään, eikä hän ole tästä poliisityöstä maksanut itselleen edes palkkaa pitkään aikaan.

Epätoivoiset ajat vaativat kovia toimia ja Teppo suorittaakin väkivaltaisen sotilasvallankaappauksen. Hän pakottaa itsensä kovaan kuriin ja asettaa kovat rangaistukset tottelemattomuudesta. Näytösluontoisesti hän päättää teloittaa itsensä, mutta sitten viime tingassa allekirjoittaakin armahduksen. Tämä armeliaisuuden hetki vaikuttaa selvästi Tepon motivaatioon ja hän palauttaa uskon itsensä johtamiseen.

Tyytymättömyys diktatuuria kohtaan kuitenkin kytee Tepon alitajunnassa ja hän alkaa tehdä verisiä terrori-iskuja hirmuhallintoaan vastaan. Teppo syöstään vallasta ja ajetaan maanpakoon. Matkalla sinne hän kuitenkin huomaa, että läheisessä metsässä kasvaa marjoja ja sieniä ja hän alkaa mutustella niitä. Kuinka tyhmä hän onkaan ollut! Eihän hänen töitä tarvitse tehdä. Kaikki on valmiina metsässä sen kuin noukkii suuhunsa.

Tyytyväisenä elämäänsä Teppo makaa sammalmättäällä, menee naimisiin itsensä kanssa ja kuolee sukupuuttoon.