Erään kerran huomasin taivasalla asumisen käyvän ennen pitkään hankalaksi ja päätin rakentaa itselleni talon. Olin juuri kaatanut mämmiä keskellä kouraani sojottavaan peukaloon, joten pyysin apuun hyvää ystävääni Veikkoa, jonka tiesin jalkavaksi jaloistaan ja käteväksi käsistään. Veikko oli ammatiltaan taksimiesten esimies, eli yliajaja, mutta harrasti mielellään sekä joskus myös kropallaan erilaisia puhdetöitä. Kuten veikkasinkin, Veikko oli myöntyväisellä mielellä ja vastasi: "sehän ei ole konsti eikä mikään parahin Konsta-ystäväiseni. "Sitä ennen joudun kuitenkin heittämään yhden keikan kaupungissa, kuperkeikan nimittäin".
Aamuvoimistelujen jälkeen lähdimmekin metsään kolistelemaan honkia. Veikko pitkänä miehenä oli soveltuvaisempi tähän puuhaan, joten minä vedin perässäni pulkkaa. Päivä oli mitä mainioin, hauet lähtivät rannoilta, telkät pöntöistä ja eilisen teeren pojat kukluttivat pusikoissa. Veikko oli varsin leväperäinen niin tavoiltaan kuin fysiikaltaankin, joten ei kestänyt montakaan hetkeä kun päivä oli jo pulkassa. Vetelin hirsiä pulkalla pitkin metsää kunnes saavuimme tontille.
"Mehän voimmekin kahteen Pekkaan tämän rakentaa", kuulin itseni sanovan, mutta samalla tajusin, että edessäni seisoi joku muu kuin Pekka, enkä Pekka ollut itsekään. Pohdin tilannetta hiukan ja havaitsin meidän olevan kuin kaksi Marjaa. Mutta sekään ei tainnut pitää paikkaansa, vaikka hieman naisellinen ajoittain olinkin. Pysähdyin paikoilleni hiljaa ja tajusin pikkuhiljaa että olin menettämässä järkeni. Onneksi joku mies, ehkä Pekka tai Marja, kuka lie, rakensi talon puolestani samalla kun minä sain aikaan ja myös avaruuteen vain vähän.
Mökki olikin rakennettu alta aikayksikön, tässä tapauksessa kuukauden ja seisoimme ylpeinä luomuksemme edessä. Oviaukko oli kylläkin unohtunut kiireessä, mutta jälkiviisaus taikka takaraivo ei tässä vaiheessa enää auttanut. Varsin häikäilevänä miehenä olin valmistautunut palkitsemaan nimettömänä pysytelleen kirvesmieheni sievoisesti. Mies odottikin haavi auki josko palkintoni olisi kummoinenkin. Kaivoin kuvettani, koska sitä kutitti ja sitten vetäisin kukkarostani hänelle nipullisen kauniita ruusuja. Mies näki punaista, rapisteli tuppeaan ja hyökkäsi kimppuun niin että puuta, heinää sekä muita kasvikunnan tuotteita lenteli ympäriinsä. Mies tempaisi kukkaroni, kaivoi sieltä Matin ja huusi: "Mattia et näe ennen kuin palkkani maksat." Tämän jälkeen hän veti saappaan päähänsä ja juoksi pää kolmantena jalkana metsään. Jäljet havaitsin johtavan sylttytehtaan suuntaan.
"Kiittämätön lurjus", totesin ja palasin mökkiini odottamaan hölynpölyn laskeutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti