Aina silloin tällöin törmää ihmiseen, joka varovaisella äänellä ilmaisee oman typerän mielipiteensä jostain asiasta, mistä nyt sattuukin, yleensä jostain vähäpätöisestä, ja tulee ajankohtaiseksi olla oikeassa. Ihmisillä on sellainen hassu mielikuva, että oikeassa oleminen on suhteellisen helppoa ja yksinkertaista. Näin ei kuitenkaan ole, kuten tulemme seuraavaksi huomaamaan. Tai siis tarkkaan ottaen sinä tulet huomaamaan. Minä nimittäin tiedän jo tämän kaiken.
Aluksi on erityisen tärkeää tarkastaa tarkoin lyhin reitti väärässä olijan läheisyyteen. Jos välillä on pöytiä, tuoleja ynnä muutta rekvisiittaa, on hyvä opetella nopeasti niiden sijainnit. Tähän ei saa kulua sekunnin kymmenystä enempää, sillä oikeassa olijan pitää kiirehtiä tuomaan esille oma paikallaolonsa mahdollisimman kunnioitusta herättävästi. Hyvä idea on kouraista jokin lähistöllä oleva esine, esimerkiksi maljakko tai massiivipuusta rakennettu ruokapöytä, ja viskaista se lähimpään seinään. Jos seinän vierustalla oleilee ihmisiä, on kohteliasta pyytä heitä siirtymään tai vaihtoehtoisesti tähdätä hieman sivuun. Seuraavaksi tulee ottaa katsekontakti väärässä olijaan ja siirtyä selkä suorassa hänen läheisyyteensä. On yllättävän vaikea kävellä ja tuijottaa silmiin yhtä aikaa, joten etukäteen ulkoa opeteltu reitti osoittaa tässä vaiheessa arvonsa.
Kun on saapunut väärässä olijan eteen, on seuraavaksi syytä ilmaista väärässä oleminen esimerkiksi näin: "Hyvä herra, uskoakseni olette väärässä. Pyytäisin teitä kohteliaasti korjaamaan virheenne kuten kunniallinen mies." Koska asia on vakava, on tärkeää suhtautua asiaan asiaankuuluvalla vakavuudella. Jos naureskelee paljon vapaa-aikanaan, on hyvä harjoitella peilin edessä vakavia ilmeitä tällaisia tilanteita varten. Suurin osa väärässä olijoista myöntää nopeasti erheensä jo tässä vaiheessa ja poistuu nopeasti paikalta. Tämä on odotettavaakin väärässä olijalta. Mutta silloin tällöin saattaa väärässä olija osoittaa poikkeuksellista suoraselkäisyyttä, nousta hitaasti mutta katsekontaktin säilyttäen ylös ja sanoa röyhkeästi jotain tähän tapaan:
"Herra on kovin ystävällinen tuodessaan ilmi oman näkemyksensä, mutta voin taata, että huolenne on täysin aiheetonta. Laajoilla matkoillani ympäri maailmaa olen erityisesti tutustunut Borneon Machiguenga-heimon matzue-puukeihäiden ballistisiin ominaisuuksiin. Elin Machiguengojen parissa 25 vuotta, jona aikana heimo, joka ei koskaan aiemmin ollut nähnyt valkoista miestä, hyväksyi minut soturiensa joukkoon. Metsästin matzue-keihäillä päivittäin vähintään 15 tuntia ja minusta kehittyi heimon ylivoimaisesti paras keihästäjä. Heimo arvosti minua niin paljon, että he antoivat minulle vaimokseni heimon kauneimman naisen ja paljastivat samalla minulle muinaisen kulta-aarteensa sijainnin. Viimeiset 5 vuotta olen kiertänyt maailmaa esitelmöimässä matzue-keihäiden ominaisuuksista maailman johtavissa yliopistoissa. Pariisin Louvressa museojohto heitti roskiin suunnattoman arvokkaita Da Vincin, Manet´n ja Rembrandtin maalauksia saadakseen tilaa Borneosta tuomilleni keihäille. Kaunis vaimoni on tässä vierelläni ja nämä miehet ympärilläni ovat Harvardin historian ja antropologian laitosten professoreita. Luulen siis, että väärässä olette te hyvä herra."
Nämä ns. asiantuntijat ovat usein kovin varmoja itsestään. Onkin tärkeää ettei missään tapauksessa anna tällaisten vakuuttaviksi tarkoitettujen monologien hämmennyttää itseään. Oikeassa olijalla on aina moraalinen velvollisuus oikaista väärässä olijoita, vaikkei sattuisi heidän naurettavasta erikoisalastaan mitään tietämäänkään. Tässä tapauksessa sopiva vastaus voisi olla tämäntapainen:
"Hyvä herra, olen kyllä kuullut teistä. Tulin juuri nimittäin itse Borneosta ja Machigeungat kertoivat minulle valkoisesta miehestä joka oli elänyt heidän parissaan yli 20 vuotta. Minulla oli suuri työ saada heimo luottamaan minuun, sillä he olivat saaneet jo tarpeekseen tästä edellisestä valkoihoisesta. He kertoivat kuinka valkoinen mies oli tullut heidän luokseen kysellen kulta-aarteesta ja yritti voittaa heidän luottamuksensa käyttäytymällä narrimaisesti, heittäen keihäitä saaliin ohi, juuttumalla kiinni liaaneihin ja muutenkin viihdyttämällä heitä naurettavan säälittävällä olemuksellaan. Vuosikausien jälkeen heimo alkoi kyllästyä miehen sekoiluihin, joten he päättivät päästä miehestä eroon lopullisesti. He alkoivat kehua miehen saalistustaitoja ja toivat hänelle muka hänen ampumiaan saaliita, jotka todellisuudessa oli piilossa olleiden heimolaisten saalistamia. Viimein kylän päällikkö pakkonaitti miehen kylän rumimmalle akalle ja antoi häälahjaksi nipun epäonnistuneita keihäänrääpäleitä. Mies katosi pian sen jälkeen kun päällikkö kertoi hänelle että muinainen kulta-aarre lepää eräällä kaukaisella suolla. Todellisuudessa kulta-aarteen sijainti säilyy yhä heimon ja minun salaisena tietona."
On tärkeää muistaa katsoa tarkasti väärässä olijan silmiin koko ajan. Oikeassa olijan intensiivisestä päättäväisyydestä vakuuttuneina väärässä olijan hännystelijät alkavat silmäillä toisiaan. Hännystelijät tarkastelevat itselleen otollisinta aikaa kääntää takkinsa ja siirtyä oikeassa olevan joukkoon. Heitä ei saa tässä vaiheessa missään nimessä painostaa. Pelkkä oikeassa oleminen riittää.
Väärässä olijan otsalta alkaa valua tässä vaiheessa hikeä ja hän pyyhkii sitä hermostuneesti hihaansa. Hän saattaa vilkuilla välillä hännystelijöihinsä etsien heistä turhaan tukea. Väärässä olijan vaimo tuijottaa miestään kysyvästi. Väärässä olija saattaa vielä kakistellen päästää suustaan jotain epämääräistä. "Mutta...mutta... siis minullahan on kuvia ja v-v-videomateriaalia. Minä sentään näin kulta-aarteen. Kyllä minä näin sen. Olen siitä lähes varma... En minä ole nyt untakaan voinut nähdä... Vai olenko?" Väärässä oleminen on siinä huono juttu, että väärässä olija ei useimmiten tiedä itse olevansa väärässä. Väärä tieto on hämärtänyt hänen itsekritiikkinsä. Pahimmassa tapauksessa väärässä olija on elänyt vuosia eräänlaisessa harhassa. Oikeassa olevasta säteilevä oikeassa olemisen intensiivinen valo saa hänet nyt tutkailemaan menneisyyttään aivan uudesta näkökulmasta ja epäilyn aallot iskevät hänen tietoisuuteensa. Ennen pitkään väärässä olija lopulta luhistuu oikeassa olemisen edessä ja kyyristyy itkemään lattialle. "Minä olen suuri antropologi. Minä tiedän että olen suuri antropologi..nyyh nyyh." Vastuuntuntoinen oikeassa olija tässä vaiheessa tarjoaa luhistuneelle ihmisrauniolle muutamia lohdutuksen sanoja. Eihän hän olisi mitenkään voinut tietää, että törmää sattumalta oikeassa olijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti