Sananlaskujen modernisointikomitea

Suomalainen yhteiskunta on viime vuosikymmeninä muuttunut sen verran rivakkaa vauhtia, etteivät kaikki yhteiskunnallisen kentän ilmiöt ole pysyneet matkassa mukana. Teknisesti huippumodernissa maassamme on täten joukko agraari-Suomesta mukaan unohtuneita, vanhentuneita jäänteitä, joiden soisi joko poistuvan kokonaan, taikka ainakin päivittyvän nykyajan kiihkeätempoisen ajan sykkeelle.

Kaikkein heikoiten nopeassa muutoksessa ovat sinnitelleet mukana sellaiset kulttuuriset ilmiöt, joiden käyttö on samalla dramaattisesti vähentynyt. Epäsuosioon joutuminen globaalin kulttuurin eksoottisten virikkeiden ristipaineessa on saanut nämä menneisyydessä ehkä hyvinkin suositut huvit näyttämään erityisen vanhentuneilta ja naurettavilta. Esimerkiksi tanhu ja muut kansantanssit ovat jääneet nykyään varsin marginaaliseen asemaan. Ajatus vaikkapa tanhu-Idolseista televisiossa ei välttämättä herätä erityisen suurta kiinnostusta. Kultainen harmonikka -kisakin on tainnut hiljentyä parhaista vuosistaan.

Yksi erityisen mielekäs esiteollisten suomalaisten harrastus oli kielellä leikkiminen. Kun nurkassa ei ollut televisiota, eikä edes radiota, oli ihmisten itse päästeltävä ääniä ja pidettävä keskustelua yllä ajankohtaisista aiheista. Suomen kielen kultakauteen kuului merkittävänä osana erilaiset kaskut ja sananlaskut, joiden runollisen tiiviillä ilmaisulla pyrittiin tuomaan esille monimutkaisiakin ajatusrykelmiä. Nämä Suomen kielen helmet ovat kuitenkin postmodernissa Suomessa auttamattoman vanhentuneita. Nykysuomalaisilta puuttuu menneisyyden lyyrillinen lahjakkuus uusien, nykyaikaan paremmin soveltuvien sananlaskujen kehittämiseen. Tuntuukin väistämättömältä, että Suomen kielen rikastaminen vaatii ajan hermoon huonosti soveltuvien sananlaskujen modernisointia. Tähän työhön tarvitsemme sananlaskujen modernisointikomitean.

Sananlaskujen modernisointikomitean työhön kuuluisi valikoida kivikautisia sananlaskuja ja muokata niistä moderneja versioita. Ottakaamme muutama esimerkkisananlasku:

1a) Tyhmä työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Agraariyhteiskuntaan sananlasku sopii kuin jalka sukkaan. Nykyaikaan tällainen työn vieroksuntaan kannustava lause ei missään nimessä sopisi. Tyhmä taikka viisas, tärkeintä on verovelvollisen pitkä työura. Modernisoituna sananlasku voisi kuulua näin:

1b) Tyhmä kansaneläkettä odottelee, viisas sijoittaa eläkesäästötilille.

Myöskään seuraava esimerkki ei pidä nykyään enää paikkaansa:

2a) Ahneella on paskainen loppu.

Se, mitä sananlaskussa mainitulla ulosteentäyteisellä päätepysäkillä oikeastaan tarkoitetaan, jää hieman epäselväksi. Ahneuden tematiikka on sen sijaan nykysuomalaiselle hyvinkin tuttua. Moderniin talouspolitiikkaan sopivampi sananlasku olisi seuraava:

2b) Ahneella on valtion takaus.

Myös ilmastomuutos aiheuttaa muutospaineita suomalaiselle sananlaskuperinteelle:

3a) Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.

Modernille suomalaiselle moiset eksoottisiin lintuihin liittyvät viittaukset jäävät hämäriksi muutenkin, joten ne olisi paras korvata joillain betoniviidakkoon paremmin sopivilla vastineilla.

3b) Kuu Joulusta kesään, puoli kuuta lunta maassa, järvet jäässä vähäsen, pakkasta ei päivääkään.

Näiden kielellisten näpertelyjen tarkoitus ei siis ollut korostaa kirjoittajansa aivovirtausten häiriöitä, vaan kuvata kulttuurillisen ympäristön nopean muuttumisen asettamia vaatimuksia Suomen kielen monipuolisuudelle ja lyyrillisyydelle.

Asuntopsykoosi

Asuntojen hinnat jatkavat nousuaan. Outoa kyllä, Suomessa ollaan yleisesti sitä mieltä, että hintojen nousu on hyvä asia. Kaikkien muiden kulutushyödykkeiden, kuten öljyn, ruoan, autojen jne. hintojen nousu saa ihmiset raivon partaalle, mutta jostain syystä asuntojen hintojen nousu nähdään vain hyvänä syynä ostaa asunto.

Hintojen noususta ei kuitenkaan hyödy muut kuin pankit ja välittäjät. Jos olet vasta ostamassa, joudut ostamaan kalliimmalla. Jos taas olet jo ostanut ja vaihdat asuntoa isompaan, joudut maksamaan enemmän väliä. Korkeista hinnoista asunnon omistaja hyötyy ainoastaan, jos myy asuntonsa ja siirtyy vuokralle tai jos vaihtaa halvempaan. Kumpikin näistä tilanteista on varsin harvinainen.

Verrataanpa tilannetta vaikkapa Saksaan. Suomessa 200 000 euron lainan 40 vuoden maksuajalla saa kuka tahansa, joka eksyy pankkiin ja hengittää. Omista säästöistä, työpaikasta tai muustakaan epäolennaisesta ei kysellä. Saksassa pankit vaativat sen sijaan vakaan työpaikan ja peräti 30% käteisosuuden.

Toisin kuin Saksassa, Suomessa näyttäisi siltä, että valtio yrittää kaikin tavoin saada ihmiset ostamaan asuntoja. Korkomenot voi laittaa verovähennyksiin, remonttikuluista 60% menee kotitalousvähennyksiin ja kahden vuoden asumisen jälkeen myyntivoitotkin ovat verovapaita. Tämä luonnollisesti johtaa kysynnän lisääntymiseen ja hintojen nousuun. Saksassa valtio näyttäisi yrittävän juuri päinvastaista. Asunnon ostamisesta on tehty mahdollisimman vaikeaa.

Suomen verohelpotukset ja köyhille vuokraajille kohdistettu asumistuki kustantaa valtiolle noin prosentin Suomen BKT:sta. Kaikki tämä raha ja löysä pankkikuri on johtanut siihen, että suomalaisista 72% asuu omistusasunnossa. Euroopan valtioista 70 prosentin yli pääsevät Suomen lisäksi ainoastaan Kreikka (70%), Espanja (76%) ja Irlanti (80%), kaikki kuuluisia vastuullisesta talouspolitiikastaan. Saksassa omistusasunnoissa asuu 38%, Ruotsissa 43% väestöstä.