Kuvitellaanpa tilanne:
Olet junassa kaikessa rauhassa istuskelemassa omalla penkilläsi. Vaunu on rauhallinen. Suurin osa matkustajista torkkuu tai tuijottelee ikkunasta ulos. Muutama nuorempi henkilö juttelee keskenään ja välillä puhelin pirisee siellä täällä.
Sitten vaunun ovet lävähtävät auki ja sisään astelee ilkeän näköinen joukko nuoria huligaaneja. Katse naamalla kertoo aggressiivisuudesta ja itsevarmasta asenteesta. Nämä ilkimykset ovat tottuneet siihen, ettei kukaan ryppyile takaisin. He saavat tehdä mitä lystäävät ja sen myös tekevät.
Satut vahingossa vilkaisemaan yhtä heistä silmiin. Käännät katseesi ohi kiitäviin niittyihin, toivoen että porukka jatkaisi matkaansa. Mutta askeleet pysähtyvät kohdallasi. Käännät katseesi varovasti käytävälle ja koko joukko tuijottaa sinua pahaenteisesti. "Mitä vittua sä mulkkaat saatanan homoapina", yksi sihisee.
Niin, mitäs sinä oikeastaan katselitkaan? Saapuvaa tuhoasi kenties?
Noin 99.99% ihmisistä ilman muuta perääntyy tässä vaiheessa ja se onkin juuri mihinkä nämä raggarit ovat tottuneet. He näkevät kaikkialla perääntyviä ja anteeksipyyteleviä ihmisiä. Ns. normaaleja ihmisiä on yllättävän vaikea saada tappelemaan.
Mietitäänpä kuitenkin hetki tilannetta. Ihminen on, kuten tiedämme, eläin muiden joukossa, ja senpä vuoksi myös ihmisen aggressiivisuuteen pätevät samat säännöt kuin muidenkin eläinten. Aggressiiviset eleet ja tappaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Kuinka monta kertaa oletkaan nähnyt Hollywood-elokuvassa kuinka jokin hirviö, örkki, mikälie ryntää oven läpi huoneeseen tai pusikosta aukiolle ja juuri ennen kuin raatelee ja syö uhrinsa, päästää ilmoille hirvittävän karjaisun niin että pahanhajuinen vihreä sylki lentelee torahampaiden välistä.
Käyttäytyvätkö eläimet oikeasti näin? Mitä järkeä tappajan on hönkiä pellolle hirvittäviä ärjäisyjä? Todelliset saalistajathan vaanivat saalistaan, hiipivät lähelle ja sitten kylmästi ja äänettömän tehokkaasti nappaavat uhrinsa.
Aggressiivisilla eleillä ei ole mitään tekemistä tappamisen kanssa. Eläin esittää aggressiivisia eleitä ainoastaan silloin kun se on epävarma omasta voitostaan. Eli toisin sanoen, silloin kun se pelkää. Useat eläimet yrittävät näyttää isommalta kuin ovatkaan. Ne pörhentävät selkäänsä, nousevat takajaloilleen, päästävät matalia ääniä, näyttävät hampaitaan jne. Kaikki tämä on bluffausta. Eläin on yhä sama eläin vaikka näyttääkin uhkaavammalta.
Aggressiivinen elehdintä onkin eräänlaista uhkapeliä. Jos minä laitan päälleni bandidosin prätkäliivit ja menen julma ilme naamallani tallaamaan katuja, melko varmasti monet ihmiset väistyvät tieltäni peloissaan. Mutta entäpä jos joku onneton vahingossa läikyttää kahvinsa päälleni? Tuo epäonninen on tahtomattaan katsonut bluffini ja nyt bluffi joko paljastuu tai minä joudun bluffaamaan lisää. Joudun tuijottamaan henkilöä kovaa silmiin, panostamaan kaikki näyttelijälahjoihini ja sanomaan: "Mitä vittua?"
Näin sanomalla lisään panoksiani ja vaadin henkilöä perääntymään.
Mutta entäpä jos kyseisellä henkilöllä onkin Hell's Angels- liivit niskassaan ja hän sanoo: "Painu amatööri vittuun täältä tai saat turpiin."
Sitten minä sanon: "Vittu mä tapan sut."
Ja hän sanoo: "Vittu mä tapan sut, sun perhees, sun koiras ja sun naapuris. Sitten mä poltan sun talon."
Ja minä: "Vittu mä kidutan koko sun sukua vuoden mun kellarissa, työnnän sun äitis lihamyllyyn ja pakkosyötän palaset sulle. Sitten mä poltan sen kaupungin missä sä asut ja tuhoan kaikki tiedot susta, niin ettei kukaan tiedä että sä tai sun sukus on koskaan ollu ees olemassa."
Jne, jne.
Ehkä hieman yllättävää, mutta aggressiivisten eleiden tarkoitus ei ole lisätä väkivaltaa, vaan nimenomaan estää avoimet tappelut. Jos aggressiivisia eleitä ei olisi, yksilöillä ei olisi muuta keinoa tietää omaa asemaansa kuin tappelemalla. Uhkaviestien vaihto mahdollistaa perääntymisen. Samalla se tosin mahdollistaa bluffaamisen, ja ihminen suuressa viisaudessaan on kaikista paras bluffaaja, sillä hän tietää bluffaavansa.
Palataanpa alkuun. Katsotaan uudemman kerran näitä huligaaneja. Näemme, että he eivät ole aitoja tappajia, sillä aito tappaja ei uhkaile. Sen sijaan he ovat koristaneet itsensä kaikilla mahdollisilla ns. katu-uskottavuutta lisäävillä vermeillä. Salilla on pumpattu hieman hauista. Hauiksen ympärillä on ruma tatuointi. Sen on tarkoitus viestiä sellaisesta luonteesta, joka ei epäroi, vaan menee perille asti, vaikka mahdollisuutta perääntymiseen ei ole. Jos mahdollista, heillä on yllään jengivaatteita. Viimeisenä silauksena käyttäytyminen: itsevarma, ylimielinen, liipasinherkkä. Kaikki alastoman, värisevän ja pelokkaan teinin ylle puettua rekvisiittaa.
Vain amatöörimaiset nuorisohuligaanit uhkailevat viattomia ohikulkijoita. Mafioso tai palkkamurhaaja ei tuhlaisi aikaansa tällaiseen. Nämä nuoret ovat katujen kasvatteja, joiden ainoa huvitus on leikitellä ihmisten peloilla. He ovat keksineet hienon leikin. Iltaisin he kävelevät joukolla ympäriinsä ja haastavat ohikulkijoita tappeluun. Uhri on aina alakynnessä isoa joukkoa vastaan ja nuoret ihastelevat ja kieriskelevät tämän uuden ihmeellisen vallan tuottamassa mielihyvässä. He tuntevat tosiaan omistavansa kadun. Mutta kaikki tuo valta perustuu bluffiin. Se on sitä vallantunnetta mitä pokerinpelaaja on tuntevinaan kun asettaa kaikki rahansa pottiin, vaikkei kädessä mitään olekaan. Tässä pelissä tosin tuskin kukaan uskaltautuu tarkistamaan bluffia.
Mitä tässä tilanteessa sitten pitäisi tehdä? Viisainta lienee olisi perääntyä, mutta jos olet itsetuhoinen mielipuoli, voit yrittää bluffata kuten kaikki tosimiehet. Ensiksi sinun pitää tietää mihin olet ryhtymässä. Jos luotat bluffaustaitoihisi, sinun pitäisi kyetä uhkaamaan jopa leijonaa, kuten tämä mies. Hän voittaa lähestyvän leijonan (siis jää henkiin) oikeaoppisella käyttäytymisellä ja vessapaperirullalla.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että nuorisohuligaanit ovat varsin pieni huolenaihe, vaikka he paljon ääntä pitävätkin. Todelliset tappajat pysyvät hiljaa, sillä heillä ei ole mitään syytä pelätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti