keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Kahvi, tuo vihoviimeinen myrkky

Mikä ihmeen mentaalinen sairauskohtaus saa ihmisen juomaan kahvia? Tuo kitkeränhajuinen liemi on vaarallisuudessan niin ilmeinen, että sen käyttö on ehditty historian aikana kieltää ainakin 4 kertaa. Ruotsalaiset suuressa viisaudessaan ovat kieltäneet paskanruskeiden papujen maahantuonnin kolmekin eri kertaa, vain joutuakseen jälleen kerran taipumaan kahvi-nistien huumehöyryisiin vaatimuksiin.

Voi kuinka helppoa on kahvia inhoavan elää maailman johtavassa kahvimaassa. Suomen kulttuurissa on äärimmäinen loukkaus isäntäväkeä kohtaan, jos ei suostu nielemään heidän tarjoamaansa mustaa nestettä. Jos kieltäytyy vieläpä teestä, joka Suomessa on varattu vähä-älyisille ja kapalolapsille, on isänniltä kadonnut viimeinenkin kunnioitus vierasta kohtaan.

Kaiken lisäksi kahvia ei voi tuottaa Suomessa, joten kahvinlitkijöitä voimme syyttää syvästä negatiivisesta vaihtotaseestamme. Suomalaiset kuluttavat keskimäärin 10 kiloa kahvia vuosittain, yhteensä siis 50 mijoonaa kiloa vuodessa. Euroopassa kahvia kulutetaan yhteensä 2670 miljoonaa kiloa vuodessa. Se tuodaan Eurooppaan 45 miljoonan 60 kilon säkin muodossa. Ja koko tuo käsittämätön kasa kitkerää piristettä tuotetaan Euroopan ulkopuolella, maissa joiden kansa itse ei joisi kahvia vaikka maksettaisiin.

1 kommentti:

Serkkutyttö kirjoitti...

Enpä oo lukenu pitkään aikaan noin hauskoja juttuja! Pissit meinaa tulla housuun, pitääks mun nyt ostaa Tena Ladyt ? Ja mitäs mä teen näille molemmille poskille missä on kauheet suonenvedot nauramisen jäljiltä ? :) T:Carita