Elokuussa 2000 seksuaalista tasavertaisuutta ajavan SETA:n entinen puheenjohtaja Tarja Halonen meni naimisiin pitkäaikaisen avopuolisonsa Pentti Arajärven kanssa. Ei ollut sattumaa, että Halonen oli valittu vain pari kuukautta aiemmin Suomen tasavallan presidentiksi. Arajärvi on haastattelussa vuosia myöhemmin myöntänyt, että he tuskin olisivat menneet naimisiin ilman presidenttiyden tuomia haasteita. Homoille tasa-arvoista avioliitto-oikeutta ajanut Halonen siis meni itse naimisiin osittain vastoin omaa tahtoaan. Tässä onkin pähkinänkuoressa nykyisen homoliittokeskustelun absurdius.
Avioliiton historia on painostuksen ja pakottamisen historiaa. Vaikka vielä keskiajalla salavuoteus ja pitkätkin avoliitot olivat varsin yleisiä, ne olivat myös laittomia parisuhteen muotoja. Avioliitto oli ainoa laillinen parisuhteen muoto. Homojen avioliitto-oikeutta pidetään eräänlaisena itsestäänselvänä liberalismin virstanpylväänä, väistämättömänä askeleena pitkässä taistelussa seksuaalisen ja sosiaalisen tasa-arvon puolesta. Sen oletetaan kuuluvan samaan jatkumoon naisten äänioikeuden saavuttamisen ja homouden tuomitsevien lakien kumoamisen kanssa. Tähän liberalismin voittokulkuun ei kuitenkaan kuulu oikeus mennä naimisiin. Päinvastoin. Kirkon vastalauseista huolimatta olemme saavuttaneet oikeuden olla menemättä naimisiin.
Avioliiton perusta on väistämättä konservatiivinen. Kaksi ihmistä polvistuu yhteiskunnan edessä ja pyytää kirkolta ja/tai valtiolta hyväksyntää. Byrokraatti katsoo lakikirjaa ja antaa, jos antaa. Jos pari sattuu olemaan samaa sukupuolta, byrokraatti ryhtyy antamaan maaliskuussa voimaan tulevan lain myötä.
Liberalismin näkökulmasta vääryys tässä ei ole se, että osa pareista on jätetty hyväksynnän ulkopuolelle, vaan se, että byrokraatin mielipidettä ylipäänsä kysytään. Vääryys on avioliiton olemassaolo.
Homojen avio-oikeuden puolesta hihkuvien tahojen intoa onkin vaikea ymmärtää. Jos ihminen oikeasti hyväksyy oman homoutensa, hän on väistämättä liberaali, eikä voi puhtaasti arvostaa umpikonservatiivista avioliittoinstituutiota. Jos ihminen sen sijaan arvostaa avioliittoa, hän ei konservatiivina myönnä omaa homouttaan, vaan menee mielummin kristilliselle homojen eheytyskurssille, jossa hänestä manataan homous irti. Miksi pitää väkisin vääntää kaksi ääripäätä yhteen?
Aidosti liberaali edistysaskel avioliittoasioissa olisi laki, jossa avioliiton byrokraattista merkitystä vähennettäisiin. Nykytilanne, jossa useat avioliitot solmitaan, jotta saadaan veroetuja, yhteinen sukunimi tai oikeus adoptioon, on vääristynyt ja naurettava, suorastaan irvokas.
Liberaali edistysaskel olisi myös ollut, jos Halonen ja Arajärvi olisivat jättäneet menemättä naimisiin ja edustaneet Suomea rohkeasti susiparina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti