maanantai 18. huhtikuuta 2011

Viileyden ydin

Jos kysyy nykynuorisolta mikä on heidän mielestään cooleinta maailmassa juuri nyt, voisi vastaus hyvinkin olla räp-musiikki. Mikään ei ole heistä niin coolia kuin äkkirikastunut, isoilla katumaastureilla ja hellyväperseisillä horoilla ympäröity kultahampainen ghetto-gangsteri.

Mutta jos räp-cooliutta hieman raaputtaa, paljastuu alta nuorison ja ylipäänsä koko maailman mielestä kaikista epäcoolein asia. Räppärihän on todellisuudessa pelkästään runoilija, jonka haparoivaa lyyristä ilmaisua on terästetty rytmillä. Siis runoilija! Kuka nyt oikeasti runoja lukee? Outoja käsimerkkejä sormet solmussa vääntävä räp-fani tuskin tajuaa hakeutua paikalliskirjaston runo-osastolle. Roikkuhousu saattaisi olla hyvinkin vakuuttunut Kalevalasta, jos vieressä löisi rumpukone 5/4-tahtia.

Coolia identiteettiä itselleen metsästävät juurettomat nuoret ovatkin kovan pulman edessä. Coolius kun tuntuu valuvan sormien välistä jo ennen kuin sitä on saanut edes kiinni. Kaikkein cooleinta on aina ollut luoda oma alakulttuuri. Hip-hopparit, teddyt, gootit ja punkkarit olivat cooleimmillaan juuri keksimisensä aikana. Mutta mitä coolinpaa jokin on, sitä nopeammin siitä tulee valtavirran peruskauraa. Trendivaatekorporaatioilla on omat agenttinsa, jotka seuraavat kaduilla uusinta nuorisomuotia. Jos siis yrität olla cool ja luot itsellesi aivan omanlaisesi alakulttuurin, voi hyvinkin olla että ensi vuonna sama alakulttuuri kävelee vastaan kaduilla satapäisinä laumoina yllään H&M:stä ostettu valmis trendikerrasto á 350€.

Epätoivoisimmat nuoret ovatkin päätyneet seuraavaan yhtälöön: koska cooliutta ei voi todellisuudessa saavuttaa, ainoa todella cool asia joka jää jäljelle on kaikki mahdollisimman epäcool. Netissä pyörivän The Uncoolhunter- sivuston mukaan kaikista epäcooleinta, ja siis samalla mahdollisimman coolia, on David Hasselhoff, trolololo-mies sekä Dannyn ja Armin 1970-luvun musiikkivideot. Sillä hetkellä kun Anttilassa myydään trolololo-T-paitoja, kaikki toivo on mennyttä, coolius on kuollut.

Tästä voisi päätellä, että todella epäcoolit ihmiset kuten minä, jotka eivät pahemmin mieti mitä päällensä laittavat, ovat viimeisiä todellisen cooliuden linnakkeita. Minähän olin epäcool jo ennen kuin epäcoolista tuli coolia. Mutta turha toivo. Markkinamiehet kun ovat jo keksineet, että tavallinen suomalainen verkkarikansa on salaa ollut kaiken aikaa retroseksuaali. Minäkään en siis pysty enää olemaan oma itseni ilman että ihmiset ympärillä olettavat minun seuraavan retroseksuaali-trendiä tietoisesti.

Mikä on siis cooliuden ydin? Palataanpa räppiin. Räppäreiden usein hokema tunnuslause on "Be true to yourself", eli vapaasti käännettynä: "Ole rohkeasti oma itsesi". Maailmassa onkin kahdenlaisia ihmisiä. Omina itsenään viihtyviä ihmisiä, sekä itseensä tyytymättömiä ja edellistä ryhmää matkivia luusereita. Cooliuden tavoittelu onkin paradoksaalisesti mahdotonta. Voit ainoastaan olla cool, jos et yritä olla cool.

Ei kommentteja: