Yksi taloustieteen kulmakivistä on ns. suhteellisen edun periaate. Oletetaan vaikkapa että olet hyvin menestyvä muusikko, mutta myös erinomainen muurari. Jos tienaat muusikkona tarpeeksi hyvin, sinun kannattaa suhteellisen edun periaatteen mukaan palkata kotiisi muurari, siinäkin tapauksessa, että muurari on sinua huonompi muuraamaan. Asian voisi tiivistää niin, että aina kannattaa erikoistua, siinäkin tapauksessa, että joudut ostamaan palveluita muilta yksilöiltä, jotka tekevät kaiken huonommin kuin sinä. Valtiotasolla asia ilmaistaan usein niin, että kahden valtion kannattaa tehdä keskenään kauppaa siitäkin huolimatta, että toinen niistä tuottaa kaiken halvemmalla ja tehokkaammin kuin toinen. Omiin tuotantoaloihinsa erikoistumalla ja toisilleen tuotteita kauppaamalla saadaan irti optimaalinen hyöty molemmille osapuolille.
Tämä voi tuntua järjenvastaiselta, mutta talousoppineet vakuuttavat ettei niin ole. Teoriassa vaikkapa Suomen kannattaisi tuottaa ja myydä banaaneja Brasiliaan, jos Brasilia pystyy tuottamaan erityisen tehokkaasti jotain Suomen tarvitsemaa tuotetta.
Itsekin elän suhteellisen edun periaatteen mukaisesti. Koska olen maailman paras blogikirjoittaja, minun kannattaa käyttää jokainen valveillaolohetkeni kirjoittamiseen. Niinpä olenkin palkannut itselleni mongolialaisen kokin, joka ei osaa valmistaa muuta kuin karpaloilla täytettyä jakin suolta. Parisuhteelle minulla ei ole aikaa, joten olen ostanut kreikkalaisen vaimon, jolla on englantilainen rakastaja. Kirjanpitäjäni on tietenkin venäläinen ja sosiaalisia suhteita naapureihin ylläpitää palkkaamani mustalainen. Huumoripitoisista blogikirjoituksista vastaa saksalainen avustajani, Günther. Tästäkin kirjoituksesta viimeisen palstan kirjoitti Günther, ja sen kyllä näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti