maanantai 1. helmikuuta 2010

Paviaani valittiin Keskustan puheenjohtajaksi


Keskustan kevätkokouksessa valittiin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi paviaani. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoo, että paviaanin valinta viestii puolueen uudesta strategiasta, jossa keskeisellä sijalla on tulosten sijaan skandaalien ehkäisy. "Paviaanit eivät ole oikeustoimikelpoisia, eikä niitä siten voida haastaa oikeuteen. Paviaanilta ei myöskään oleteta kovinkaan laadukasta käyttäytymistä. Kenellekään tulee tuskin yllätyksenä, jos puolueen puheenjohtaja alkaa heittelemään puolueväkeä omilla ulosteillaan", kertoo Korhonen.

"Paviaanin olemattomat ihmisoikeudet mahdollistavat paljon sellaista, mitä emme valitettavasti voineet Vanhaselle tehdä," jatkaa Korhonen, viitaten paviaanin taannoiseen kastraatioon. "Ja jos alkaa näyttää pahalta, niin paviaani voidaan aina viedä takaisin Korkeasaareen"

Paviaani ei kommentoinut valintaansa.

Ei kommentteja: