sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Obamalle sataa palkintoja.

Nobel-komitean esimerkin rohkaisemana useat tahot ovat innostuneet palkitsemaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.

Pulitzer-palkintokomitea on palkinnut Obaman poikkeuksellisen avoimesta omaelämänkerrasta, jonka Obama kirjoittanee joskus kunhan ehtii. Komitea oli erityisen otettu kirjan luvuista 4, jossa presidentti kertoo kuinka parantaa syövän ja poistaa maailmasta nälänhädän sekä 8, jossa Obama matkustaa Jupiteriin ja tapaa vulcanuslaisia.

Kansainvälinen matemaatikkojen federaatio on palkinnut presidentti Obaman neljän vuoden välein myönnettävällä Fieldsin mitalilla, joka tosin alunperin oli tarkoitus jakaa seuraavan kerran vasta vuonna 2010. Komitea oli otettu Obaman tulevista ponnisteluista matematiikan parissa, joista mainittiin geometrisesti ympyrän neliöinti sekä kulman jakaminen kolmeen. Obaman urotyöksi voitaneen tulevaisuudessa lisätä myös mykistävä havainto, että pii ei olekaan loputon luku, vaan viimeiset desimaalit sisältävät intergalaktisen yhteisön sinne asettaman koodin, jonka avulla testataan alkeellisten avaruusrotujen soveltuvuutta intergalaktiseen yhteisöön.

Iranin presidentti Ahmed Ahmanidedijidijad on myöntänyt Obamalle Iranin valtion kunniamitalin Iranin ydinaseohjelman edistämisestä ja sille selän kääntämisestä. Ai niin ja Israelin vastaisen sodan sallimisesta. Myös Pohjois-Koreassa ollaan ihastuttu presidentti Obaman tulevista ponnisteluista maailman käännyttämisestä juche-aatteeseen. Kim Jong-il on päättänyt ojentaa Obamalle palkinnoksi pronssisen veistoksen itsestään.

Rautavaaran kunta on lisäksi palkinnut Obaman Rautavaara-viirillä Rautavaaran kaikkien ongelmien tulevasta ratkaisusta.

Ei kommentteja: