maanantai 9. maaliskuuta 2009

Iltasatu lapsille, olkaa hyvä.

Pimeässä metsässä oli pieni mökki, jossa asui kolme veljestä ja ahdistunut orava. Vanhimman veljen nimi oli Kani ja hän oli kani. Keskimmäisen nimi oli Kärpänen ja hän oli kärpänen. Kolmannen veljeksen nimi oli Seppo ja hän oli idiootti.

Kolme veljestä tekivät töitä aamusta iltaan. Kani poimi sieniä ja kantoi jäkälää. Kärpänen metsästi rottia ja lämmitti ne mikrossa. Seppo kantoi sangolla auringonvaloa mökkiin. Vaikka veljekset tekivät kaikkensa, orava pysyi ahdistuneena, istui pöydässä ja marisi kaikesta. Milloin oli kastikkeessa outo sivumaku, milloin jäkälät rätisivät liikaa tai liika valo häikäisi silmää. Mitä enemmän veljekset ahersivat miellyttääkseen oravaa, sitä ahdistuneemmaksi se kävi ja sitä enemmän pöydästä kuului marinaa.

Kerran tuli matkaileva kääpiö mökkiin ja pyysi yösijaa. Veljekset osoittivat kääpiölle nukkumasijan pöydän alta ja tarjosivat kärpässieniä ja rottamuhennosta. Kääpiö kuunteli tarkkaavaisesti koko illan oravan valitusta kunnes lopulta asteli esiin pöydän alta ja pyysi puheenvuoroa. Veljekset kerääntyivät pöydän ääreen kuuntelemään, kun kääpiö aloitti puheensa.

"Kuulkaa te typerykset. Koko ajan olette tuoneet vain parasta oravan eteen, mutta orava senkun valittaa kaikesta, eikä itse laita tikkua ristiin eikä rastiin. Vaikka varteni on heiveröinen, kotimaassani minut tunnetaan suurena viisaana miehenä ja voin neuvoa teille kuinka saatte oravan viimein tyytyväiseksi. Koska olette olleet vieraanvaraisia ja antaneet minulle leposijan, neuvon teitä ilman korvausta."

Veljekset katselivat toisiaan, oravaa, kääpiötä, työstä känsöittyneitä käsiään, yskivät hämmentyneinä ja viimein myöntyivät kääpiön ehdotukseen, paitsi Seppo, joka oli idiootti. Koska Seppo ei halunnut kuulla kääpiön neuvoja, hän tunki sormet korviinsa. Sormet menivät liian pitkälle, lävistivät Sepon aivot ja hän kuoli.

Kani ja Kärpänen kuuntelivat tarkkaavaisina kääpiön neuvon.

"Mikään määrä ruokaa ja juomaa ei saa oravaa tyytyväiseksi. Oravan pitääkin kokea todellinen puute ja kärsimys. Älkää antako oravalle mitään ja pitäkää sitä pimeydessä, niin se oppii olemaan tyytyväinen, eikä ole enää ahdistunut. Tulen tarkastamaan tilanteen kahden viikon päästä paluumatkallani."

Seuraavana päivänä Kani ja Kärpänen makasivat nurmikolla iltaan asti ja kuuntelivat huvittuneina oravan alati kovenevaa valitusta mökin sisältä. Tämä nauratti heitä niin paljon, että he lopulta viettivät koko viikon ulkona makoillen ja naureskellen. Toisella viikolla Kani ja Kärpänen kuitenkin kyllästyivät boheemiin elämäänsä ja alkoivat riidellä. Nurmikko kutitti ihoa ja aurinkokin häikäisi. Viimein Kani repi itsensä kappaleiksi. Kärpänen muni munansa Kanin ruumiiseen ja kuoli pois.

Kääpiö palasi lupauksensa mukaisesti kahden viikon kuluttua. Mökistä kuului yhä oravan infernaalinen marmatus ja nurmikolla mätänevässä ruumiissa möngersi kärpäsentoukkia. "Sen pituinen se," sanoi kääpiö ja jatkoi matkaansa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä satu! Mielikuvituksen riemuvoittu! Nauruhermojen paratiisiloma! :D

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Janos kirjoitti...

Hervotonta tekstiä,. Veljenlapsille (11 ja 9 vuotiaat) luin pari tuntia sitten ja heistä hauskin iltasatu koskaan. Itselläkin hauskaa pitkästä aikaa lukea satua josta itsekin tykkää.
Jatkä elämää ilman lääkkeitä niin hauskaa on ilmeisesti kummallakin rintamalla...