Asuipa kerran, kauan kauan sitten, pieni heimo hedelmällisellä jokisuistolla. Vuosisatoja vanhan ja rehevän metsän ympäröimä joki toi mukanaan mineraalipitoista lietettä yläjuoksulta ja loi alueelle ihanteelliset olosuhteet maanviljelylle. Heimo ei kuitenkaan viljellyt maata; he eivät epäonnekseen olleet moista keksintöä saaneet päähänsä. Kuokan sijaan heimon miehet samosivat lähimetsissä vipukeihäineen sillä aikaa kun naiset keräsivät hedelmiä ja juuria. Ilmasto oli mitä ihanteellisin; lämmin, mutta ei kuuma. Aurinko helli heimolaisten mustaa ihoa ja leppoisat tuulet puhaltelivat kikkaraa tukkaa.
Aika ajoin heimo kohtasi yksinäisiä matkamiehiä, joiden kanssa tehtiin kauppaa. Joskus harvoin alueelle asettui asumaan uusi heimo, joka kävi nälkäisenä varastelemassa savikupposista ruuanjämiä. Vanha heimo vastapalveluksena ryöväsi uuden heimon naiset itselleen. Tällaisen leppoisan kanssakäymisen jatkuessa useita satoja vuosia, ei heimoja osannut enää erottaa toisistaan. Kieletkin olivat toisiinsa sekoittuneet. Savikupposiin lyötiin vaakaviivojen sijaan pystyviivoja.
Näin olisi voinut jatkua iättömyyksiin asti, mutta satojen vuosien saatossa tapahtuneet pienet muutokset pakottivat seuraamamme heimon toimimaan. Uusia heimoja parveili alueelle tungokseksi asti ja vanhojen naapurusheimojen väkiluvut kasvoivat. Kerran niin jylhä metsä oli koluttu tyhjäksi. Keskenään sotivat heimot polttivat toistensa kyliä ja heittivät ruumiit jokeen. Heimomme katseli tuhoa kauhistuneena ja päätti eräänä päivänä jättää kaiken taakse ja etsiä loputtomasta maailmasta uuden kodin.
Pitkän vaelluksen aikana heimo kohtasi muita vihamielisiä heimoja, mutta mitä kauemmas mentiin, sitä harvemmaksi kävi asutus ja sitä vihreämmäksi metsät. Kohta päädyttiin seudulle, jossa ei asunut kukaan muu. Ympäröivä metsä ei ollut yhtä hedelmällinen kuin aikaisemmassa kodissa, eikä ilmastokaan ollut yhtä lämmin. Aurinkokaan ei jaksanut nousta yhtä korkealle. Heimosta tuntui, ettei tänne maailman syrjäisimpään paikkaan tulisi koskaan ketään ja että he saisivat asua täällä ikuisesti rauhassa sodilta ja nälältä.
Näin kului taas muutama tuhat vuotta, jonka aikana alueelle eksyneet pelokkaat karkulaiset otettiin avosylin vastaan ja naitettiin heimon tyttärille.
Kuinka ollakaan, heimon naapurustoon alkoi kuitenkin hiljakseen muutella jälleen uusia heimoja, jotka alussa olivat yhtä pelokkaita ja perääntyviä kuin hekin, mutta jotka vähitellen alkoivat kuitenkin kinastella harvenevista luonnon antimista. Heimon vanhimpien lauluissa oli säilynyt tieto edellisestä katastrofista, joten tällä kertaa päätettiin lähteä jo hyvissä ajoin.
Pitkän vaelluksen aikana heimo kohtasi outoja uusia eläimiä ja korkeita vuoristoja. Lopulta saavuttiin asumiskelpoiselle alueelle. Ilmasto oli nyt todella viileä, eikä talven aikana pärjännyt enää alasti kuten ennen. Kylmän talven aikana heimo värjötteli tulen edessä ja katseli pelokkaana auringon epätoivoisia yrityksiä pysytellä horisontin yläpuolella. Mutta tänne ei koskaan tulisi kukaan muu. Ja jos tulisi, lähtisi heimo sinne, mihin aurinko ei paista koskaan!
Tuo aika saapui nyt aiemmin kuin kukaan heimossa uskalsi pelätä. Yksinäinen matkamies nyppylän päällä laukaisi heimossa paniikin ja jo muutaman tunnin kuluttua kaikki olivat kymmenen kilometrin päässä entisestä kylästä.
Jatkuva uudelleensiirtyminen jatkui vuosituhansia, kunnes heimo saapui paikkaan, jossa ei varmasti kukaan muu suostuisi asumaan. Lyhyen kesän aikana suossa muhisi hirvittävä hyttysparvi, joka kuppasi heimosta kaiken elämän. Talvella heimolaiset pukeutuivat raatoeläinten nahkoihin ja kuuntelivat majan ulkopuolella pimeässä raivoavaa lumimyrskyä. Lähes jatkuvassa pimeydessä heimon jäsenistä kehittyi aikojen saatossa kelmeitä luolanilviäisiä, jotka ravinnokseen nakersivat iljettävillä kätösillään hyönteisiä ja matoja. Kylmissä ja kosteissa kuopissaan heimolaiset kertoivat alkeellisella kielellään toisilleen tarinoita menneisyydestä ja auringosta.
Mutta rauhallista autuutta suon laidalla kesti vain muutama tuhat vuotta. Matkamiehiä kaukaisuudesta, tällä kertaa käkkäräpäisiä ja tummahipiäisiä, rämpi ympäri suota kylmissään. He kertoivat heimolaisille kuinka järjetöntä sotaa oli kestänyt jokisuistossa koko sen ajan kun heimo oli paennut nykyisille asuinsijoilleen. Yhdessä kelmeät luolanilviäiset ja käkkäräpäät istuivat hyttysten syötävinä ja tuijottivat melankolisina suonsilmäkkeeseen. Innottomina kerättiin vähäiset homeiset marjat ja raadon nahat ja sidottiin ne pieniksi nytyiksi. Hitaasti suossa etenevä jono vaeltajia nosti katseensa kohti ääretöntä kylmää pimeyttä ja jatkoi taivallustaan, jättäen taakseen vaimean punertavana hehkuvan taivaanrannan.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
maanantai 2. elokuuta 2010
Koprofiili korppikotka
Joskus luonnossa esiintyy käyttäytymistä, joka näyttää oudon tutulta. Ylläolevan pikkukorppikotkan erityistuntomerkki on kirkkaankellertävä päänahka, jolla se houkuttelee naaraita luokseen. Mitä keltaisempi, sitä houkuttelevampi. Kyseessä on siis hieman samantapainen ilmiö kuin riikinkukon pyrstö tai punatulkku-uroksen rintahöyhenistö.
Pikkukorppikotka ei kuitenkaan kykene ihan tuosta vain tuottamaan oranssikeltaista väriä. Sehän olisi aivan liian helppoa. Kuka tahansa aliravittu siipiveikko voisi pykältää itselleen pimeässä hohtavan neon-naaman, jolla houkutella soveliaita parittelukumppaneita haaremittain. Keltaista väriä varten pikkukorppikotka tarvitsee karoteeneja, joita sen elinympäristöstä löytyy merkittäviä määriä vain yhdestä paikasta - lehmän lannasta.
Lehmän lannasta löytyy karoteenien ja metaanihöyryjen lisäksi luonnollisesti aimo annos mikrobeja, joiden sulattaminen ei välttämättä onnistukaan siltä yllämainitulta aliravitulta siipiveikolta. Niinpä pikkukorppikotkanaaraat voivatkin luottaa siihen, että kirkasotsaiset uroot ovat melkoisella varmuudella terveitä ja vahvoja, sillä heikot yksilöt eivät oransseihin ornamentteihin kykene.
Nuorisolle tyypillinen itsetuhoinen käyttäytyminen ja alkoholin ja muiden solumyrkkyjen kanssa läträäminen kertoo halusta viestiä omasta kunnollisuudesta. Koska ylöspäin on tunnetusti vaikea ponnistella, voi olla helpompi syöksyä pohjalle ja antaa vieterin vetää itsensä takaisin ylös.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Kaupunkilaislääkäri Tapio Siminkinen vieraana Kroonisessa vaskuliitissa
Tervetuloa seuraamaan Krooninen vaskuliitti- radio-ohjelmaa. Minä olen juontaja Sirpa Sankkeri. Tänään aiheinamme ovat jälleen erilaiset patologiat, oireyhtymät, tulehdukset, taudit ja niistä valittaminen. Soittajien kysymyksiin vastaa kaupunkilaislääkäri Tapio Siminkinen, tervetuloa.
"Hyvää iltaa"
Noniin ja sieltä kiiruhtaakin oireidensa kera ensimmäinen kroonikkomme, Matti, Helsingin keskustasta. Olkaa hyvä.
"Kuulkaas hyvä lääkäri kun lopetin tuossa vuosi sitten hampaiden pesun guruni Bapbrupmhammantsepatin ohjeiden mukaisesti ja siitä lähtien hampaisiin on kertynyt sellaista keltaista mähnää ja ajoittain vuotaa vertakin ikenistä. Mistä kiikastaa?"
"Jaa-a, että keltaiset hampaat...Mieleeni tulee krooninen maksatulehdus tai ehkä Shwachmanin oireyhtymä... Ehkä olisi kuitenkin parempi, jos laitan teille lähetteen pään magneettikuvaan ja neurologille myös. Odottakaas hetki, kun konsultoin sisätautilääkäriä..."
...
"Joo, kyllä minä varmuuden vuoksi tekisin vielä peräsuolitähystyksen, sekä poskiontelo-, lumbaali- ja sternaalipunktion. Jos kyseessä on harvinainen, hampaisiin säteilevä glaukooma, se vaatii kiireellisen trabekulektomian korvakäytävän kautta."
Sellaista tällä kertaa. Seuraava soittaja on Minna, Helsingin keskustasta. Olkaa hyvä.
"Haloo Tapio? Täällä Minna."
"Terve, Minna"
"Ajattelin sellaista kysellä, kun mä oon nyt 16 vuotta, mut mulla ei oo vielä ne kuukautiset alkanu. Mun ystävät ilkkuu mulle siitä, vaikka mun painoindeksi on 14 ja niillä se on, niinku, ainakin 16. Mä juoksen joka päivä 20 kilometriä."
"Tämäpäs mielenkiintoista. Ihan ensiksi suosittelisin hieman laihduttamaan ja kiinnittämään huomiota ruokavalioon. Kannattaa jättää kaikki eläinrasvat, sokerit ja muutkin kalorit pois varmuuden vuoksi. Ja urheillahan ei voi koskaan liikaa. Sitten voisimmekin aloittaa pään magneettikuvalla ja aivobiopsialla. Kallmannin oireyhtymän varalta voisimme tehdä anostisen altistustestin. Itse epäilisin kuitenkin androgeeniresistenssiä, mikä tarkoittaisi sitä, että olettekin todellisuudessa mies. Ylipainonne vuoksi ruumiinonteloihin koteloituneet kiveksenne joudutaan ehkä poistamaan nenäontelon kautta ns. nasaaliskopogonadektomiassa. Ennen lääkärille tuloa kannattaa myös netin kautta suorittaa isyystesti, siltä varalta että olette itse itsenne isä."
Siinäpä mainiot ohjeet, jotka varmasti sopivat meille kaikille. Mutta aika rientää. Vielä on aikaa yhdelle soittajalle, ja tällä kertaa se on Pera, Helsingin keskustasta. Olkaa hyvä.
"Joo, terve vaan, Pera tässä. Tuota sellaista soittelen vaan, että kun koira söi mun Depolan-reseptin ja päätä särkee, niin kehtaatko soittaa apteekkiin mulle niitä lisää. 100kpl 100mg tabuja riittää ehkä alkuun. OxyNorm tai Palladonkin kelpaa, mutta ei Panacod, eikä Tramal."
"No pitäähän sitä miestä auttaa mäessä. Laitetaan samantien 200mg Dolcontinia. Kuvailemasi oireet ovat kyllä aika geneeriset, mutta laittaisin ehkä varmuuden vuoksi sinut vielä pään magneetti- sekä sepelvaltiomoiden varjoainekuvaukseen. Ihan vaan jotta voidaan poissulkea cerebraalinen laskimo-ontelotromboosi. "
Tässä olikin kaikki tällä kertaa Kroonisesta vaskuliitista. Ensi viikolla aiheenamme onkin sitten suolistoloiset ja laihdutus. Hei hei.

perjantai 16. heinäkuuta 2010
Homeopaatit pelastavat maailman
Suomen Homeopaatit ry on ehdottanut lukuisia ratkaisukeinoja maapalloa ja ihmiskuntaa vaivaaviin ongelmiin:
Ilmastokriisistä päästäisiin homeopaattien mielestä eroon lantraamalla metaania ja muita kasvihuonekaasuja erittäin pieninä pitoisuuksina veteen ja suihkuttamalla näin syntynyttä lääkeseosta ilmakehään ruiskupullolla.
Väestönkasvun hidastamiseen riittää yhdistyksen mielestä se, että suuren syntyvyyden alueilla miehet juovat suuria määriä vettä, mikä aiheuttaa siemennesteen laimenemista. Kiveksissä muhiva rohdos steriloi naiseen päästessään tehokkaasti munasoluja.
Korruptiosta päästään eroon lahjoittamalla poliitikoille 10 sentin kolikoita isoissa vesisaaveissa.
Häiritsevä liikennemelu vaimenee merkittävästi, jos upotat pääsi ammeeseen ja kuiskaat hiljaa.
Pedofiiilit paranevat, jos he hipaisevat lapsia uimahalleissa.
Saimaannorppa pelastuu, jos vedät sitä turpaan 10 metrin syvyydessä.
Kaikki vaivat paranevat välittömästi tulvien yhteydessä. Nooa olikin maailman ensimmäinen homeopaatti.
------------------
Vinkki: Homeopatia perustuu älyvapaalle idealle, jonka mukaan sairaudet ratkeavat antamalle potilaalle sairauden aiheuttavaa ainetta äärimmäisen laimeana vesiliuoksena.

maanantai 28. kesäkuuta 2010
Pikasähkeitä
Vihaisen poliisin yllättämä, parkkipaikalle leiriytynyt keijukainen nosteli hartioitaan ja osoitti viereistä liikennemerkkiä:
- "Ei koske autopaikan haltioita."
Sanomalehteen haastateltu entinen pääministeri Matti Vanhanen vastaa vuonna 2012 kysymykseen kahden vuoden takaisen eroamispäätöksen syistä:
- "En muista."
Juhannuksen ensimmäinen kuolonuhri Kuopiossa:
- 93-vuotias nainen kuoli pitkälliseen sairauteen vuodeosastolla.

maanantai 14. kesäkuuta 2010
Star Wars - maailman paras tieteiselokuva
Maailman parhaana tieteiselokuvana on pitkään pidetty Stanley Kubrickin 2001 - avaruusseikkailua. Väitän, että Star Wars on parempi. Siinä missä Kubrickin elokuva (ja Clarcken kirjaversio) on tieteelliseltä sisällöltään kohtalaisen yksinkertainen, Star Warsista löytyy joka katsomiskerralla uusia ihmeellisiä ulottuvuuksia.
Mietitäänpä esimerkiksi Star Wars -maailman avaruutta. Kuten tiedämme, avaruus on enimmäkseen tyhjiötä, jonka ilmanpaine on nolla. Koska avaruudessa ei ole ilmaa, siellä ei myöskään liiku ääniaallot, sillä ne vaativat liikkuakseen jonkin väliaineen. Kuitenkin Star Warsin avaruudessa kuuluu kuinka avaruusalukset ohi mennessään päästävät "whuuuiiish" -äänen (vieläpä muikean doppler-ilmiön kera). Samoin kuulemme sädeaseiden päästämät "piu piu piu" -äänet. Lisäksi avaruusasalukset kulkevat ympäriinsä kierrellen ja kaarrellen aivan kuin hyödyntäisivät rakettimoottoriensa sijaan ympäröivän kaasun kitkaa ilmassa lentävien lentokoneiden tavoin. Kaikesta tästä meidän tulee päätellä, että Star Warsin avaruus on täynnä kaasua. Se selittäisi myös sen miksi alukset eivät kiihdytä nopeuttaan, vaikka niiden perässä olevat raketit puhaltavat jatkuvasti.
Ääni kulkee eri kaasuissa eri nopeudella. Tämän takia heliumia hengittäneen ihmisen ääni on korkeampi kuin ilmaa hengittäneen. Star Warsin avaruudessa esimerkiksi sädeaseiden äänet ovat yhtä korkeita kuin planeettojen pinnalla ilmakehässäkin. Tästä voimme päätellä, että avaruudessa oleva kaasu on joko ilmaa tai jotain muuta kaasuseosta, jonka äänenjohtamisominaisuudet vain sattuvat olemaan ilman kanssa identtiset. Koska avaruusaluksilla tuntuu olevan hämmentävän vähän ongelmia paineen kanssa, voimme arvella ilmanpaineen olevan avaruudessa lähellä yhtä baria.
Tyypillisen aurinkokunnan tilavuus on noin 450 sekstiljoonaa kuutiometriä. Aurinkokunnassa olisi näin ollen noin 540 sekstiljoona kiloa ilmaa. Tämä herättää muutamia kiperiä kysymyksiä. Ensinnäkin miksi ilma pysyy paikoillaan sen sijaan, että alkaisi kerääntyä lähimpien painovoimalähteiden suuntaan? Tilanne, jossa aurinkoon syöksyisi 220 miljoonan auringon verran massaa ei kuulosta hyvältä, galakseista puhumattakaan. Toisekseen ilman läpi 30 kilometriä sekunnissa tarpova planeetta saattaisi aiheuttaa melkoisen kitkan. Kolmanneksi, kuten maapallolla näemme, ilmakehä siroaa valoa ja heikentää näkyvyyttä pitkillä etäisyyksillä. Tämän takia ilmaa täynnä oleva avaruus tuskin olisi tähtiä lukuunottamatta pimeä, vaan sen sijaan ehkä haalean hämyisä. Neljänneksi, auringon säteily tuskin etenisi kovinkaan pitkälle, mikä johtaisi siihen, että jo melko lähellä aurinkoa lämpötila olisi lähellä absoluuttista nollapistettä ja edelleen siihen, että ilman kaasut tiivistyisivät ensin nesteeksi ja sitten kiinteäksi aineeksi, tehden samalla siinä lentelyn kohtalaisen haastavaksi.
Suuressa viisaudessaan George Lucas on jättänyt nämä kysymykset auki fanien pohdittavaksi. Ehdotuksia otetaan vastaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Parashakki ja muita "hienoja" ideoita
Paraolympialaisia ja muita fyysisesti vammautuneille järjestettyjä urheilukisoja on järjestetty jo niin kauan, etteivät ihmiset jää juurikaan miettimään niiden olemusta. Parhaat suomalaiset parauhreilijat saavat jo lähes yhtä paljon huomiota kuin fyysisesti eheämmät lajitoverinsa. Esimerkkinä vaikka kolminkertainen pyörätuolikelauksen paraolympiakultamitalisti Leo-Pekka Tähti.
Sitä ei pidetä mitenkään kummallisena, että keihäänheitossa saadaan kultaa esimerkiksi tuloksella 20 metriä. On täysin selvää, ettei jalaton keihäänheittäjä pääse samalla tulostasolle Tero Pitkämäen kanssa. Mutta kyvyiltään rajoittuneiden kilpailuinto keskittyy nimenomaan fyysisiin suoritteisiin. Miksei vaikkapa Down-syndroomaa sairastavat henkilöt voisi kilpailla keskenään shakissa? Mitä eroa on sillä, että fyysisesti rajoitteiset ihmiset kilpailevat keskenään fyysisissä lajeissa ja mentaalisesti rajoitteiset älyllisesti haastavissa lajeissa?
Älyllisesti vähemmän kyvykkäille henkilöille on järjestetty omat urheilukisansa, ns. Special Olympics, jotka siis ovat eri asia kuin fyysisesti vammaisille kohdistetut paraolympiakisat. Sen lisäksi fyysisesti vammaisilla on omat kisansa henkisissä lajeissa, kuten shakissa. Vammaisten shakkikisoissa on käynyt Suomestakin esimerkiksi seitsemänneksi MM-kisoissa sijoittunut Tomi Tocklin. (Tästä tosin herää kysymys, miksei fyysisesti vammainen voisi kilpailla normaaleissa shakkiotteluissa.)
Fysiikaltaan vajaat kisaavat siis omissa sarjoissaan sekä fyysisissä, että älyllisissä lajeissa, mutta älyltään vajaat ainoastaan fyysisissä lajeissa. Miksei ole runonlausuntakisoja afaasikoille, muistikisoja dementikoille tai TV:n tietovisoja fetaalialkoholisyndroomalapsille? Missä viipyy Down-shakki?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)