Joskus luonnossa esiintyy käyttäytymistä, joka näyttää oudon tutulta. Ylläolevan pikkukorppikotkan erityistuntomerkki on kirkkaankellertävä päänahka, jolla se houkuttelee naaraita luokseen. Mitä keltaisempi, sitä houkuttelevampi. Kyseessä on siis hieman samantapainen ilmiö kuin riikinkukon pyrstö tai punatulkku-uroksen rintahöyhenistö.
Pikkukorppikotka ei kuitenkaan kykene ihan tuosta vain tuottamaan oranssikeltaista väriä. Sehän olisi aivan liian helppoa. Kuka tahansa aliravittu siipiveikko voisi pykältää itselleen pimeässä hohtavan neon-naaman, jolla houkutella soveliaita parittelukumppaneita haaremittain. Keltaista väriä varten pikkukorppikotka tarvitsee karoteeneja, joita sen elinympäristöstä löytyy merkittäviä määriä vain yhdestä paikasta - lehmän lannasta.
Lehmän lannasta löytyy karoteenien ja metaanihöyryjen lisäksi luonnollisesti aimo annos mikrobeja, joiden sulattaminen ei välttämättä onnistukaan siltä yllämainitulta aliravitulta siipiveikolta. Niinpä pikkukorppikotkanaaraat voivatkin luottaa siihen, että kirkasotsaiset uroot ovat melkoisella varmuudella terveitä ja vahvoja, sillä heikot yksilöt eivät oransseihin ornamentteihin kykene.
Nuorisolle tyypillinen itsetuhoinen käyttäytyminen ja alkoholin ja muiden solumyrkkyjen kanssa läträäminen kertoo halusta viestiä omasta kunnollisuudesta. Koska ylöspäin on tunnetusti vaikea ponnistella, voi olla helpompi syöksyä pohjalle ja antaa vieterin vetää itsensä takaisin ylös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti