Paraolympialaisia ja muita fyysisesti vammautuneille järjestettyjä urheilukisoja on järjestetty jo niin kauan, etteivät ihmiset jää juurikaan miettimään niiden olemusta. Parhaat suomalaiset parauhreilijat saavat jo lähes yhtä paljon huomiota kuin fyysisesti eheämmät lajitoverinsa. Esimerkkinä vaikka kolminkertainen pyörätuolikelauksen paraolympiakultamitalisti Leo-Pekka Tähti.
Sitä ei pidetä mitenkään kummallisena, että keihäänheitossa saadaan kultaa esimerkiksi tuloksella 20 metriä. On täysin selvää, ettei jalaton keihäänheittäjä pääse samalla tulostasolle Tero Pitkämäen kanssa. Mutta kyvyiltään rajoittuneiden kilpailuinto keskittyy nimenomaan fyysisiin suoritteisiin. Miksei vaikkapa Down-syndroomaa sairastavat henkilöt voisi kilpailla keskenään shakissa? Mitä eroa on sillä, että fyysisesti rajoitteiset ihmiset kilpailevat keskenään fyysisissä lajeissa ja mentaalisesti rajoitteiset älyllisesti haastavissa lajeissa?
Älyllisesti vähemmän kyvykkäille henkilöille on järjestetty omat urheilukisansa, ns. Special Olympics, jotka siis ovat eri asia kuin fyysisesti vammaisille kohdistetut paraolympiakisat. Sen lisäksi fyysisesti vammaisilla on omat kisansa henkisissä lajeissa, kuten shakissa. Vammaisten shakkikisoissa on käynyt Suomestakin esimerkiksi seitsemänneksi MM-kisoissa sijoittunut Tomi Tocklin. (Tästä tosin herää kysymys, miksei fyysisesti vammainen voisi kilpailla normaaleissa shakkiotteluissa.)
Fysiikaltaan vajaat kisaavat siis omissa sarjoissaan sekä fyysisissä, että älyllisissä lajeissa, mutta älyltään vajaat ainoastaan fyysisissä lajeissa. Miksei ole runonlausuntakisoja afaasikoille, muistikisoja dementikoille tai TV:n tietovisoja fetaalialkoholisyndroomalapsille? Missä viipyy Down-shakki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti