Vammaiset hölmöjen armoilla

Hiljattain Suomenkin uutiskynnyksen ylitti varsin painajaismainen tapaus. Belgialainen Rom Houben oli joutunut auto-onnettomuuteen kaksikymppisenä ja halvaantunut. 23 vuotta myöhemmin huomattiin, ettei mies ollut tänä aikana ollutkaan koomassa vaan ainoastaan kyvytön kommunikoimaan. Nyt tietokoneen avulla mies kykeni puhumaan ja kertoi toimittajille kuinka oli huutanut mielensä sisällä - lievästi sanoen turhautuneena.

Lukiessani tätä uutista minäkin kauhistelin kohtaloa. Sitten katsoin miehestä videon. Videolla näkyy kuinka Houben kommunikoi ns. fasilitaation avulla. Kauhistuin uudestaan.

Suomessa fasilitaatio on tullut paremmin tunnetuksi Tuomas Alatalon tapauksen kautta. Alatalo on cp-vammainen mies, joka kommunikoi myös fasilitaation avulla. Tai niin väitetään. Fasilitaatio nimittäin käytännössä tarkoittaa sitä, että avustaja pitää "kirjoittajan" kädestä kiinni ja estää kirjoittajan ei-halutut käden spasmit. Todellisuudessa avustaja, eli fasilitoija, on itse tekstin kirjoittaja, kylläkin alitajuisesti, hieman samaan tapaan kuin spiritismi-istuntojen leikeissä. Fasilitaatioinnostus on laantunut sen kehittäneessä maassa USA:ssa, mutta Suomeen aalto on vasta tulossa. Innostuksen lomassa kriittinen ajattelu on jäänyt narikkaan. Tuomas Alatalon tapaus on erityisen sitkeä; usko tuntuu olevan erityisen vahvaa, eikä kellään ole riittävää henkistä voimaa totuuden kohtaamiseen. Jos joku vielä uskoo Tuomaksen itse olevan tekstiensä kirjoittaja, voi lukaista tämän. Alatalo on silti esiintynyt televisiossa, kirjoittanut kirjan ja kolumneja, ollut Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kannessa, tuomaroinut hesarin älykköraadissa, saanut kaksi apurahaa sekä palkittu älykkökerho Mensan toimesta.



Alatalon todellinen persoona on kirjoittamiseen kykenemätön, eikä fasilitaatio välttämättä hänelle aiheuta sen enempää tuskaa kuin muutkaan hänen käsityskykynsä ylittävät arkiset asiat. Belgialaisen Houbenin tapauksessa totuus voi olla vielä kierompi. Koska Houbenin havaittiin olevan todellisuudessa tajuissaan, hän saattaa oikeasti myös olla älyltään täysin toimintakykyinen. Videolla kuitenkin näytetään kuinka fasilitoija innokkaasti kirjoittaa Houbenin kädellä ja samaan aikaan Houben itse nukkuu! On joitain hyvin harvoja tapauksia, joissa fasilitaatiolla oikeasti saadaan aikaan kommunikaatiovaikeuksissa olevan henkilön tuottamaa tekstiä. Jotta tämä voisi toteutua, vammautuneen pitää kuitenkin vähintään katsoa näppäimiä tai olla mielellään hereillä. Sekä Alatalo että Houben eivät kiinnitä juurikaan huomiota itse näppäimistöön. On siis varsin todennäköistä, että Houben kyllä kykenee ajattelemaan, mutta sen sijaan että mieheen viritettäisiin jokin moderni kommunikaatioväline, Houbenin persoonan on varastanut hänen kättään heilutteleva fasilitoija. Nykyään jo yksi tahdonalainen lihas riittää kommunikaatioon. Kirjoja on kirjoitettu mm. silmiä räpäyttämällä. Näiden tekniikoiden sijaan Belgiassa ollaan turvauduttu siihen ainoaa mikä ei toimi.

Siinäpä vasta kohtalo. Olla 20 vuotta eristyneenä mielessään ja sitten kun huomataan että aivoissa jotain tapahtuukin, joku tietämättään kähveltää persoonasi ja laittaa sanat suuhusi, tai siis käteesi.

Oikeasti kyseessä voi tosin olla ihan uutisankkakin. Vai mitä kertoo journalismin laadusta tai sitten belgialaisten lääketieteen tasosta, että "halvaantunut koomapotilas" ensinnäkin liikuttelee silmiään ja on silminnähden hereillä ja kaiken lisäksi heiluttelee ajoittain käsiään? Joka tapauksessa jos joskus fasilitaatioon törmäätte, on todellinen kirjoittaja helppo todeta sokkokokeella. Fasilitoitavan on pystyttävä kirjoittamaan myös jostain sellaisesta mistä fasilitoija ei tiedä. Alatalo ei tätä koetta ole läpäissyt.

Konsta rakentaa mökin

Erään kerran huomasin taivasalla asumisen käyvän ennen pitkään hankalaksi ja päätin rakentaa itselleni talon. Olin juuri kaatanut mämmiä keskellä kouraani sojottavaan peukaloon, joten pyysin apuun hyvää ystävääni Veikkoa, jonka tiesin jalkavaksi jaloistaan ja käteväksi käsistään. Veikko oli ammatiltaan taksimiesten esimies, eli yliajaja, mutta harrasti mielellään sekä joskus myös kropallaan erilaisia puhdetöitä. Kuten veikkasinkin, Veikko oli myöntyväisellä mielellä ja vastasi: "sehän ei ole konsti eikä mikään parahin Konsta-ystäväiseni. "Sitä ennen joudun kuitenkin heittämään yhden keikan kaupungissa, kuperkeikan nimittäin".

Aamuvoimistelujen jälkeen lähdimmekin metsään kolistelemaan honkia. Veikko pitkänä miehenä oli soveltuvaisempi tähän puuhaan, joten minä vedin perässäni pulkkaa. Päivä oli mitä mainioin, hauet lähtivät rannoilta, telkät pöntöistä ja eilisen teeren pojat kukluttivat pusikoissa. Veikko oli varsin leväperäinen niin tavoiltaan kuin fysiikaltaankin, joten ei kestänyt montakaan hetkeä kun päivä oli jo pulkassa. Vetelin hirsiä pulkalla pitkin metsää kunnes saavuimme tontille.

"Mehän voimmekin kahteen Pekkaan tämän rakentaa", kuulin itseni sanovan, mutta samalla tajusin, että edessäni seisoi joku muu kuin Pekka, enkä Pekka ollut itsekään. Pohdin tilannetta hiukan ja havaitsin meidän olevan kuin kaksi Marjaa. Mutta sekään ei tainnut pitää paikkaansa, vaikka hieman naisellinen ajoittain olinkin. Pysähdyin paikoilleni hiljaa ja tajusin pikkuhiljaa että olin menettämässä järkeni. Onneksi joku mies, ehkä Pekka tai Marja, kuka lie, rakensi talon puolestani samalla kun minä sain aikaan ja myös avaruuteen vain vähän.

Mökki olikin rakennettu alta aikayksikön, tässä tapauksessa kuukauden ja seisoimme ylpeinä luomuksemme edessä. Oviaukko oli kylläkin unohtunut kiireessä, mutta jälkiviisaus taikka takaraivo ei tässä vaiheessa enää auttanut. Varsin häikäilevänä miehenä olin valmistautunut palkitsemaan nimettömänä pysytelleen kirvesmieheni sievoisesti. Mies odottikin haavi auki josko palkintoni olisi kummoinenkin. Kaivoin kuvettani, koska sitä kutitti ja sitten vetäisin kukkarostani hänelle nipullisen kauniita ruusuja. Mies näki punaista, rapisteli tuppeaan ja hyökkäsi kimppuun niin että puuta, heinää sekä muita kasvikunnan tuotteita lenteli ympäriinsä. Mies tempaisi kukkaroni, kaivoi sieltä Matin ja huusi: "Mattia et näe ennen kuin palkkani maksat." Tämän jälkeen hän veti saappaan päähänsä ja juoksi pää kolmantena jalkana metsään. Jäljet havaitsin johtavan sylttytehtaan suuntaan.

"Kiittämätön lurjus", totesin ja palasin mökkiini odottamaan hölynpölyn laskeutumista.

Söpöysloinen-teoria

Voi miten ihana pörröinen otus! Tällainen pitää heti saada!

Stop!

Ajattelepa hetki. Miksi kissanpentu on söpö? Miksi haluat ruokkia sitä ja kaapia sen ulosteita hiekasta?

Minulla on teoria.

Biologiassa kahden eri lajin välistä kontaktia kutsutaan joko parasitsmiksi, kommensalismiksi tai mutualismiksi. Jos toinen osapuoli hyöty kontaktista ja toiselle siitä on haittaa, kyseessä on parasitismi. Jos kummatkin hyötyvät, kyseessä on mutualismi. Jos toinen hyötyy ja toiselle kontaktista ei ole hyötyä eikä haittaa, kyseessä on kommensalismi. Parasiittinen suhde paljastuu erityisesti siinä, että parasiitti kehittyy evoluution kautta jatkuvasti entistä paremmaksi isännän hyödyntäjäksi ja isäntä yleensä pyrkii kehittämään suojauskeinoja parasiitteja vastaan.

Kissojen ja koirien tapauksessa on selvää, että eläimet hyötyvät kontaktista ihmiseen. Mutta entäpä ihminen? Menneisyydessä lemmikit on otettu taloon nimeenomaan niiden hyödyllisyyden takia. Koirat ovat avustaneet ihmisiä metsästyksessä ja vartioinnissa, kissat talon pientuholaisten torjunnassa. Mutta nykyään lemmikin arvo piilee enemmänkin sen tuottamissa mielihyvän tuntemuksissa. Tämä myös näkyy lemmikkien evoluutiossa. Yhä useampi kissa- ja koirarotu on jalostettu enemmänkin söpöyden kuin hyödyllisyyden ehdoilla. Tuottaako söpöys siis ihmiselle mitään?

Vaikka tällä hetkellä lemmikin viemä ruokamäärä tuntuu vähäiseltä, voi tulevaisuudessa ruuasta olla pula ja lemmikkien välinen taistelu isännistä kiristyä. Mihinkä tämä johtaa? Koska lemmikit otetaan kotiin niiden söpöyden perusteella, näemme siis tulevaisuudessa entistä söpömpiä lemmikkejä, joiden söpöyttä ei kykene vastustamaan raavainkaan mies. Seuraava askel onkin, että söpöt karvaturrukat tarrautuvat ruokakupin sijaan suoraan kaulavaltimollesi ja imevät energiansa suoraan isännästä. Kadulla kävelee harmaita ja aneemisia ihmisiä söpöjä ääniä päästeleviä karvapalloja kauloissaan. Mutta kun ne ovat niin söpöjä!!

Obamalle sataa palkintoja.

Nobel-komitean esimerkin rohkaisemana useat tahot ovat innostuneet palkitsemaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.

Pulitzer-palkintokomitea on palkinnut Obaman poikkeuksellisen avoimesta omaelämänkerrasta, jonka Obama kirjoittanee joskus kunhan ehtii. Komitea oli erityisen otettu kirjan luvuista 4, jossa presidentti kertoo kuinka parantaa syövän ja poistaa maailmasta nälänhädän sekä 8, jossa Obama matkustaa Jupiteriin ja tapaa vulcanuslaisia.

Kansainvälinen matemaatikkojen federaatio on palkinnut presidentti Obaman neljän vuoden välein myönnettävällä Fieldsin mitalilla, joka tosin alunperin oli tarkoitus jakaa seuraavan kerran vasta vuonna 2010. Komitea oli otettu Obaman tulevista ponnisteluista matematiikan parissa, joista mainittiin geometrisesti ympyrän neliöinti sekä kulman jakaminen kolmeen. Obaman urotyöksi voitaneen tulevaisuudessa lisätä myös mykistävä havainto, että pii ei olekaan loputon luku, vaan viimeiset desimaalit sisältävät intergalaktisen yhteisön sinne asettaman koodin, jonka avulla testataan alkeellisten avaruusrotujen soveltuvuutta intergalaktiseen yhteisöön.

Iranin presidentti Ahmed Ahmanidedijidijad on myöntänyt Obamalle Iranin valtion kunniamitalin Iranin ydinaseohjelman edistämisestä ja sille selän kääntämisestä. Ai niin ja Israelin vastaisen sodan sallimisesta. Myös Pohjois-Koreassa ollaan ihastuttu presidentti Obaman tulevista ponnisteluista maailman käännyttämisestä juche-aatteeseen. Kim Jong-il on päättänyt ojentaa Obamalle palkinnoksi pronssisen veistoksen itsestään.

Rautavaaran kunta on lisäksi palkinnut Obaman Rautavaara-viirillä Rautavaaran kaikkien ongelmien tulevasta ratkaisusta.

Yt-neuvottelut Auschwitzissa käynnistyvät jälleen

Keskitysleirin työntekijöiden kahviossa on vakava tunnelma. Suurin osa työntekijöistä on jo lomautettuna, eikä ensi viikon neuvottelut herätä toivon tuntemuksia. Iltavuoroon tulleet Hans (47) ja Dietrich (32) hörppivät vaitonaisina kupeistaan. Muuta tekemistä heillä ei juuri olekaan, sillä kaasukammio ei ole ollut käynnissä vuosiin. Juutalaisia on yhä vaikeampi löytää, eikä joukkotuhomarkkinat ole kannattaneet enää pitkään aikaan. Toisen maailmansodan kulta-aikaa moni täällä muistelee hartaana. Dietrich kertoo olevansa kolmannen polven kaasuvastaava. Hänen isoisänsä aloitti täällä jo vuonna 1940, kun leiriä vasta rakennettiin. Dietrich muistaa lapsuutensa lämpöisen tunnelman: "Kaikki olivat iloisia silloin. Ja miksei, varma työ, ilmainen hammashuolto ja eläkkeelle 55-vuotiaana".

Verkkojen ympäröimien käytävien päästä löytyy leirin ainoa juutalainen, Hallen lähiöstä löytynyt narkomaani ja transvestiitti Otto (22), joka tosin hänkin kääntyi juutalaisten uskoon vain ärsyttääkseen luterilaisia vanhempiaan. Otto on odottanut leirillä joukkotuhontaa jo viisi vuotta. Hans ja Otto keskustelevat keskenään hiljaa ja hörähtävät välillä hersyvään nauruun. Viidessä vuodessa miehet ovat oppineet tuntemaan toisensa tarkkaan. Oton kohtalo on kuitenkin epävarma. Zyklon B on kallista ainetta, eikä kaasukammioita kannata käynnistää yhden asiakkaan takia. Jos leiri suljetaan, varaston kaasusylinterit saatetaan yrittää myydä hyönteismyrkkynä. Hans irvistää. "Olisihan se kiva pyöräyttää kammiot käyntiin vielä kerran. Tuntuisi, että on saanut tämänkin homman päätökseen." Otto hymyilee vaitonaisesti ja katsoo lempeästi ystäväänsä.

Masennusmonologi

"Kyllä ihmiset jaksaa voivotella, että mitenkä se nyt kun ihmiset on niin masentuneita ja ahdistuneita ja nuoret syrjäytyy työelämästä ja niin edelleen. Eihän se nyt mikään ihme ole. Maailma nyt vaan on masentava paikka."

"Miksi ihmeessä ahdistus on yleisintä juuri länsimaissa? Täällähän on asiat parhaiten. Ruokaa riittää ja kaikilla on katto pään päällä. Koulut ja sairaalat kaikki ilmaisia. Suomessakin on maailman parhaaksi väitetty koulutusjärjestelmä. Mutta siinähän se juju just piileekin. Tieto lisää tuskaa. Helppohan se on jonkun afrikkalaisen olla optimisti, kun ne siellä majoissaan luulee, että ainoa vika maailmassa on se että kylän kaivo on kuiva. Ei ne siellä pohdi joka päivä sitä, että mitähän nyt käy kun ydinaseet lisääntyy ja ilmasto muuttuu ja multa loppuu maasta ja meret saastuu ja kalat loppuu vesistä ja otsonikerros häviää ja metsät tuhoutuu ja talouskin romahtaa, ihmiskauppa ja huumebisnes rehottaa. Ne on onnellisia siellä kun ne saa käteensä jotain, mitä se nyt sitten onkaan, jotain bataattimössöä mitä ne siellä syö. "

"Senhän näkee näistä kouluampujista ja pomminrakentelijoistakin. Media paasaa, että voivoi kun ahdistaa nuoria niin paljon ja mitenkä nää ahdistuneet nuoret sais ajoissa hoitoon ettei ne ampuis ketään. Täähän on just tätä yhteiskunnan medikalisaatiota. Ei ne mitään hoitoa tartte. Ei se vika niissä nuorissa ole. Vika on maailmassa. Kun tarpeeks lukee maailman asioista ja huomaa miten tekopyhästi aikuiset elää ja kieltää todellisuuden, niin kyllähän se vihaks pistää. Ihmiset tarvii herättää koomasta. Ja tällaiset aktiiviset itsensä uhraavat nuoret siihen kykenee. Just niinkuin Baader ja Meinhof Saksassa."

"Tai sitte näissä amerikkalaisissa elokuvissa missä vetistellään vähän ku joku kuolinvuoteellaan katselee tyynesti ympärilleen ja rauhallisesti nukkuu pois. Siis, eihän ihmiset nyt niin todellisuudessa kuole. Melko suurella todennäköisyydellä me kaikki kuollaan suurissa tuskissa. Meistä vuotaa verta tai me tukehdutaan oksennukseen tai auto ajaa meidän yli ja me kidutaan siinä asfaltilla ja ihmiset ottaa kuvia ja laittaa ne nettiin. Tai sitten maataan jossain vanhusten vuodeosastolla kymmenen vuotta lääketokkurassa. Keho pettää vähitellen siellä. sisuskalut mätänee, hampaat tippuu suusta, makuuhaavat leviää ja tulehtuu. Viime hetkillä sitä on semmoinen irvokas mätänevä kasa lääkeliemessä killuvaa luuta ja nahkaa. Kuolema peitetään nykyään niin hyvin näkyviltä, että ihmiset taitaa tosissaan luulla elävänsä ikuisesti. Sehän on silloin hyvä, että tällaiset innokkaat nuoret jaksaa muistuttaa meitä siitä kuinka heiveröisiä me oikeasti ollaan."

"Ihmiset on oikeasti niin toivottomia optimisteja. Jos me suhtauduttais maailmaan realistisesti, niin kaikki juoksis saman tien hirveessä paniikissa metsään kirkuen. Ihmiset yliarvioi itseään ihan tajuttomasti. Oikeasti me kaikki ollaan tyhmiä, rumia pikku olentoja, jotka säälittävästi räpiköi mudassa lyhyen elämänsä. Masentuneet ihmiset on oikeasti ainoita, jotka tajuaa tän kaiken. Niillä on realistinen ymmärrys omasta itestään ja ympäröivästä maailmasta. Joku Marco Bjuström tai naurujooga, ne saa vaan tän kaiken näyttämään entistä irvokkaammalta. Miettikää nyt mihin tää maailma on menossa. Joka vuosikymmen tulee vaan eteen uusia entistä isompia ongelmia. Joskus 50 vuotta sitten suurin ongelma oli muka väestönkasvu. Siitä ei päästy eroon, mutta nyt on koko maapallo vaarassa, kun ekosysteemi on luhistumaisillaan. Mitä seuraavaksi? Aurinko sammuu? Supernova iskee? Galaksit törmää keskenään? Ja joka kerta optimistit taputtelee toisiaan selkään ja sanoo "kyllä se siitä, ei oteta turhaa stressiä, painetaan vaan lisää vauhtia". Jos tätä maailmaa johtamassa ois oikeasti masentuneet ihmiset, niin mitään näitä ongelmia ei ois koskaan syntynytkään."

Heimo terveyskeskuksessa