perjantai 6. maaliskuuta 2009

Teoria alkoholista

Kuten kaikki (toivottavasti) tiedämme, alkoholi on huumeista vaarallisimpia. Se on jopa niinkin vaarallinen, että käyttäjä saattaa tappaa itsensä myrkytykseen jo ensimmäisellä käyttökerralla. Koska alkoholin vaarat ovat hyvin selvillä, on entistäkin käsittämättömämpää miksi kukaan aivoilla varustettu ihminen haluaisi vapaaehtoisesti etanolilla itsensä kyllästää.

Entäpä jos alkoholin suosio johtuu nimenomaan siitä, että se on vaarallista? Tällaisen teorian on kyheltänyt kokoon herra nimeltä Jared Diamond. Tutkaillessaan ihmisten päihdekäyttäytymistä avaruusaluksestaan, Diamond on havainnut tiettyjä yhtäläisyyksiä muun muassa korppikotkien ja liejuryömykonnien kanssa. Teoria itse menee suurinpiirtein näin:

Kuvittele baaritiskille kaksi miestä, joista toinen tilaa salaatinlehtiä ja porkkanamehun ja toinen tilaa pullollisen mahdollisimman pahanmakuista vodkaa. Tämän jälkeen he nauttivat annoksensa ja poistuvat tiskiltä. Kysymys kuuluu: kumpi heistä on ulkopuolisen tarkkailijan mielestä terveempi ja vahvempi yksilö? Jos olisit nainen ja etsisit tulevien lastesi siittäjää, kumpi olisi parempi vaihtoehto?

Äkkinäinen saattaisi väittää että salaatinsyöjä tietenkin. Mutta mutta, ajatellaampa tarkemmin.

Kuka tahansa kykenee syömään salaattia ja juomaan porkkanamehua. Jopa 2-vuotias lapsi kykenee siihen. Tai aivovaurion saanut reumaprogeriaa ja ebolaspitaalia sairastava keskonen.

Mutta tarvitaan todellinen raavas mies juomaan pullollinen pahanmakuista vodkaa. Jos sen jälkeen vielä kykenee jatkamaan matkaa aivan muina miehinä, on suoritus konkreettinen todiste kunnollisuudesta. Tämän miehen jälkeläiset ovat takuulla terveitä.

Toinen esimerkki idän ihmemaasta. Diamond kertoo tavanneensa kiinalaisen kung-fu mestarin, joka nautti näytösluonteisesti kerosiinia. Lentokoneiden polttoaine ei ole ihmiselle suotavaa ravintoa ja normaali mies kaatuisikin hetken kuluttua vatsakramppeineen maahan kieriskelemään. Mutta kung-fu mestari ei olekaan normaali mies, hän on niin kova jätkä että voi juoda vaikka pullollisen syanidia ja murskata sen jälkeen kottikärryllisen tiilejä pelkällä katseellaan.

Tätä ideaa kutsutaan haittaperiaatteeksi ja sen avulla voidaan selittää muun muassa riikinkukon pyrstön järjetön epäkäytännöllisyys. Usealla muullakin eläinuroksella on värityksenään suorastaan esiinpaistavia huomiovärejä, ellei suorastaan vilkkuvia neonkylttejä, joissa lukee "syö minut". Näiden merkkien tarkoitus on nimenomaan altistaa kantajansa saalistajien katseille, niin että vain parhailla yksilöillä on vara näyttäytyä kaikkein värikkäimmillään mahdollisesti laahaavien höyhentöyhtöjen tai sarvirakennelmien kera.

Ihmiselle päihde antaa oivan keinon luotettavasti todistaa oma kunnollisuutensa.

Jos näin tosiaan on ja ihmiset juovat etanolia ainoastaan koska se altistaa heidät vaaralle ja alentaa suorituskykyä niin ehdotan seuraavaa:

Baarien lattialla vilisee myrkyllisiä käärmeitä ja häkähäkkejä. Keskellä lattiaa on tukevassa ketjussa kiinni nälkäinen leijona. Tiskiltä voi tilata itselleen verenluovutuksen sekä rasvassa tiristettyjä karsinogeenejä. Kun ilta alkaa olla lopuillaan, päästetään viereisestä karsinasta vihainen härkälauma juoksemaan ympäri baaria.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kalifornialaiset lesboliskot


Keski- ja Pohjois-Amerikan aavikoilla elää liskolajeja, jotka elävät radikaalifemistien paratiisissa. Uroksia ei nimittäin ole olemassa lainkaan. Patriarkaattisesta ylivallasta vapautuneet liskosiskokset eivät uroksia kaipaakaan, kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä. Tässä lesboseksuaalisessa aktissa ei tapahdu hedelmöitystä, sillä liskot lisääntyvät ei-seksuaalisesti itseään kopioimalla. Ne siis piehtaroivat keskenään ihan huvikseen.

Samaisilla liskolajeilla on kuitenkin ollut myös uroksia joskus menneisyydessä. Ilmeisesti lesbofeminismi oli jossain vaiheessa suosittua liskonaaraiden keskuudessa ja miehistä päätettiin päästä eroon.

Tässä on nyt meille ihmisuroksille varoituksen sana. Näin voi käydä minä päivänä tahansa myös meille. Sinä päivänä, kuin naiset oppivat lisääntymään ilman meitä, miehet poltetaan tarpeettomina roviolla.

Jos näin sattuisi käymään, sillä olisi mielenkiintoisia kulttuurisia vaikutuksia. Koska sukupuolia olisi vain yksi, ei olisi sukupuolista häirintää eikä epätasa-arvoa, ei patriarkaattia, eikä myöskään matriarkaattia. Kadun varrella olisi liike, joka myisi punaisia autoja ja vieressä toinen, jossa myytäisiin sinisiä autoja.

Eniten vaikutuksia olisi kuitenkin perhe-elämään. Kaikilla olisi äiti ja mahdollisesti sisaruksia ja tyttäriä, mutta ei serkkuja eikä tätejä. Oidipus-kompleksi menettäisi merkityksensä. Ja mikä oudointa, äitisi ja tyttäresi olisivat geneettisiä kloonejasi. Jokainen vastaantulija olisi potentiaalinen seksikumppani. Uimahalleissa olisi vaan yksi pukuhuone. Uimapuvutkin jätettäisiin kotiin tarpeettomina.

Kirkolle muutos olisi kova pala. Sekä homoseksuaalisuus että naispappeus olisi kaiketi pakko hyväksyä. Lopettaisivatko muslimit huntujen käytön, koska miesten katseilta ei tarvitsisi enää suojautua, vai käytettäisiinkö huntuja lesbojen katseilta suojautumiseen? Uskaltaisiko tosimuslimi katsoa edes itseään ilman huntua? Toisaalta seksihän voitaisiin myös kokonaan kieltää, koska se ei olisi lisääntymisen kannalta tarpeellista. Ääriuskovaiset itsensäkieltäjät ja liberaalit lesbot sotisivat keskenään vaikutusvallasta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Muutama sananen rotuhygieniasta

Vaikuttaisi siltä, että muutamat harhaiset yksilöt uhkaavat saastuttaa pyhän Darwinin kuvan.

Kaikille pikkuhitlereille siis muutama sananen siitä mitä todellinen moderni rotuhygienia oikeasti on.

Ajatellaampa hetki sirppisoluanemiaa. Se on perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa harmillisia ja jopa tappavia oireita. Se siis luokitellaan sairaudeksi ja joku tyhmyri saattaisi siten ajatella, että sirppisoluaneemikot pitää poistaa yhteiskunnasta saastuttamasta ihmisen perimää.

Muttamutta. Sirppisoluanemiaan liittyy eräs hauska yksityiskohta, se nimittäin antaa vastustuskyvyn malariaa kohtaan. Toisin sanoen, jos sattuisi käymään niin, että malariasta kehittyy nykyistä muotoa selvästi tappavampi versio, olisivat sirppisoluaneemikot puhtaiden arjalaisten sijaan ainoita eloonjääneitä.

Tälläkin hetkellä sikiöseulonnoissa karsitaan pois ns. perinnöllisiä sairauksia, joiden kantajat saattaisivat tulevaisuudessa olla viimeisiä ihmisiä elossa.

Tämän esimerkin pointti oli siis se, ettei ole olemassa absoluuttisesti hyviä tai huonoja ominaisuuksia. Ympäristön ominaisuuksien muuttuessa, muuttuu myös yksilön ominaisuuksien hyödyllisyys/haitallisuus. Vararasvan kertyminen on ikävä ominaisuus nykyajan länsimaissa, mutta sama ominaisuus mahdollisesti pelastaa henkiä tälläkin hetkellä nälänhätää kärsivillä alueilla. Koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, ei voi myöskään tietää etukäteen mitkä ominaisuudet kannattaa säilyttää ja mitkä ei.

Tästä pääsemmekin seuraavaan askelmaan päättelyketjussamme. Koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, luonnon ainoa ase tulevia muutoksia vastaan on variaatio eli ominaisuuksien kirjo. Mitä enemmän erilaisia ominaisuuksia, sitä parempi suoja muutoksia vastaan. Suden geneettinen variaatio on iso, siitä on todisteena käsittämätön lajitelma sudesta jalostettuja koirarotuja. Mutta koiraroduista näemme myös jalostuksen sudenkuopat. Useita rotuja vaivaa perinnölliset sairaudet, joita sudella ei ole. Se johtuu kyseisen rodun geneettisestä variaatiosta, mikä on pienentynyt jalostuksen seurauksena.

Mikä on siis ihmisen geneettinen variaatio? Äkkinäinen saattaisi luulla, että tietenkin iso, koska ihmisiä on niin paljon erivärisiä ja -muotoisia. Väärin taas. Ihmisen geneettinen variaatio vastaa sukupuuton partaalla olevan lajin variaatiota. Olemme lähempänä lonkkavikaista saksanpaimenkoiraa kuin uljasta sutta. Tämä johtuu siitä, että jossain vaiheessa ihmisen kehitystä ihmispopulaatio pieneni hyvin pieneksi, ehkä vain muutamaan tuhanteen yksilöön. Olemme kaikki tuon pienen sissijoukon jälkeläisiä.

Tästä johtuen ihmisen tulee lajiterveyttä ylläpitääkseen suosia mahdollisimman laajaa geneettistä monimuotoisuutta. Niinpä ihmisen tulisi rotuhygienian nimissä välttää niitä hehkeitä serkkuja ja lisääntyä mahdollisimman erilaisen puolison kanssa.

Ehdotankin, että keräämme kaikki yli-ihmiset, natural selectorit ym. rotuhygienistit ja lähdemme kosioretkelle keski-Afrikkaan, mistä löytyy paljon eksoottista ja uhanalaista geneettistä materiaalia. Pygmin ja suomalaisen jälkeläiset ovat tulevaisuudessa vahvoilla. Suomessa on myös ihastuttava somalipopulaatio, josta jokainen uusnatsi voi poimia mieleisensä.

Ylilaiskiaisen manifesti

Minä, Teppo Laiskiainen, olen pettynyt laiskiaiseen. Laiskiainen on menettänyt suuntansa. Laiskiaista vaivaa sisäinen heikkous ja päämäärättömyys. Siksi luontoa pitää auttaa. Heikoimpien laiskiaisten pitää poistua keskuudestamme. Ja Minä, Teppo Laiskiainen, Täydellinen Ylilaiskiainen, näytän laiskiaiselle suunnan.

Todellinen ylilaiskiainen nukkuu vähintään 23 tuntia vuorokaudessa. Vähempi on rienausta laiskiaisuutta kohtaan. Ylilaiskiaisen ruumiinlämpö ei saa nousta 26 asteen yläpuolelle. Ylilaiskiainen ei koskaan saa liikkua nopeammin kuin 2 metriä tunnissa. Nämä ovat ylilaiskuuden perussäännöt.

Mutta katso, laiskiainen on karannut ylilaiskuuden polulta. Laiskianen on aktiivinen, liikkuu pervessillä nopeudella ja lämpenee niin kuumaksi, että karvoituksen levä- ja jäkäläkasvustot kuolevat.

Siksi Minä, Teppo Laiskiainen, Suuri Ylilaiskiainen, Suuri Luonnonvalitsija, olen päättänyt eliminoida kaikki tielleni käyvät alilaiskiaiset, jotka saastuttavat puhdasta ylilaiskuuden verta yliaktiivisuudellaan ja pirteydellään. Tervehdys ja hyvästi.

________________________________________________________________________


(huom. Tämä on mauton parodia, en ole oikeasti Teppo Laiskiainen, enkä lue Nietzscheä)

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Eettinen lihansyöjä?

Monesti tapaa ihmisiä, jotka ylpeästi toteavat luopuneensa lihasta, mutta syövänsä silti usein kanaa tai kalaa. Ymmärrän kyllä täysin päätöksen logiikan; sika ja lehmä ovat söpöjä, kana ja kala tyhmiä elukoita. Vaikka myönnettäisiinkin, että nisäkkäät ovat jotenkin "arvokkaampia" olentoina, eikä niitä sen takia saisi syödä, jää tästä päättelyketjusta kuitenkin useimmiten pois eräs erittäin olennainen seikka. Lehmästä saa nimittäin noin 300 kiloa lihaa, kun taas broilerista noin kilon. Saman eläinproteiinimäärän saamiseksi pitää siis tappaa joko yksi lehmä tai 300 broileria. Onko lehmän elämä 300 kertaa tärkeämpi kuin broilerin?


Japanilaiset, Norjalaiset ym. ilkeät valaanpyytäjät on leimattu julmiksi kiduttajiksi, mutta yhdestä valaasta saadaan lihaa noin 100 000 kiloa.






Valaat sentään elävät vapaina luonnossa.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Törkeä ja erittäin laaja eläinten kidutus paljastunut Suomessa.

Epäilyt kansainvälisestä kidutusringistä kerääntyvät

Suomen
Eläintensuojelujärjestö
on julkistanut suomalaisissa maidontuotantolaitoksissa salaa kuvattua materiaalia. Videoilla näkyy törkeää eläinten kidutusta ja hyväksikäyttöä. Järjestön mielestä video todistaa, että kidutus on Suomessakin systemaattista ja tahallista.
Erityistä kohua on aiheuttanut videolla näkyvät tilanteet, joissa maitohappobakteereita pakotetaan tekemään maidosta viiliä tai piimää. Eräässä sammiossa olevassa maitolietteessä maitohappobakteereita pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa jopa kuukausia tavoitteena saada aikaiseksi Emmental-juustoa.

Suomen Eläintensuojelujärjestön puheenjohtaja Erkki Itu pyörittelee järkyttyneenä kädessään juustopalasta.
"Maitohappobakteereiden epätoivoinen taistelu on tallentunut irvokkaasti tähän juustoon. Nämä reiät palaavat painajaisiini joka yö," kertoo Itu kyyneleitä pyyhkien.

Maitotuottajien
yhdistyksen
varapuheenjohtaja Pekka Kerma katselee videota epäillen.
"En usko, että tällainen toiminta on kovinkaan laajalle levinnyttä. Nämä tapaukset ovat selvästi poikkeuksia," sanoo Kerma naama peruslukemilla.

Sisäministeri
Yrjö-Kalevi Orwell
lupaa asiaan muutoksia.
"Kyllä periaatteena pitää olla, ettei yksikään olio kärsi turhaan Suomessa."
Eduskunnassa on viikon päästä esillä lakiesitys, joka pakottaisi maitotuottajat parantamaan maitohappobakteereiden oloja. Lain vaatimuksiin kuuluu, että maitohappobakteereita säilöttäisiin tilavissa petrimaljoissa, joissa ne voisivat käyskennellä keskenään ja uiskennella keittoliuoksessa. Työsammioihin pitäisi lisäksi asentaa riittävä ilmanvaihto ja valaistus, eikä sammioissa saisi pitää bakteereita kuutta tuntia pidempään yhtä mittaa.
"Myös maitohappobakteereiden lopettamiseen tulee kiinnittää huomiota. Tässä voitaisiin siirtyä samaan suuntaan kuin karjataloudessakin, eli voimakas sähköshokki anukseen, " lisää kermaa kahviinsa kaatava ministeri Orwell.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Korhoset täyttävät universumin

Kuopiolaisiin postilaatikoihin automaattisesti tipahtava Kirkko ja Koti - lehti on tiedottanut savolaisia maailmanrauhaa uhkaavasta kauhistuttavast ilmiöstä.

Kuopion Jynkänvuoressa asustava Johanna Korhonen nimittäin odottaa seitsemättä lastaan. Ilmeisesti Korhoset noudattavat vanhemmiltaan saamaansa oppia (16 ja 13 lasta), sillä "Korhosten perheeseen lapset saavat syntyä." Korhosia joskus "ihmetyttää, miksi ihmiset eivät halua enemmän lapsia."

Tästä voi päätellä, että Korhoset jatkavat lisääntymistään samaan tahtiin ja saavat lopulta yhteensä maltillisesti arvioiden 12 lasta. Lapset ottavat opista vaarin ja pykältävät itse saman määrän lapsia, yhteensä 144. Seuraavassa sukupolvessa lapsia onkin jo yhteensä 1728.

Vuonna 2600 Korhosia onkin sitten maailmassa reilut 300 triljoonaa.

300 triljoonan Korhosen asuttamiseen tarvitsemme 60 miljardia maapalloa. Linnunradassa on 500 miljardia tähteä. Jos oletamme, että jokaisessa on maankaltainen ihmisen asutettava planeetta (mikä ei pidä lähimainkaan paikkaansa), on koko linnunrata täytetty Korhosilla vuoteen 2660 mennessä. Galakseja maailmankaikkeudessa on yli sata miljardia, joten koko tunnettu maailmankaikkeus on täynnä Korhosia vuoteen 2900 mennessä.

Pitäisiköhän Korhosille kertoa, ettei tämä käy laatuun? Jos oikein yrittäisimme, niin ehkä he tyytyisivät 7 lapseen. Tämän kompromissin avulla Korhoset täyttäisivät universumin vasta vuonna 3200.