Suomessa tunnetusti sataa vettä vuoden jokaisena päivänä, useimmiten ympärivuorokautisesti. Keväällä ja kesällä sataa enemmän sellaista lämmintä, trooppista höyryä, joka salakavalasti tunkeutuu joka koloseen. Ajoittain loppukesällä taivas tummenee aivan erityisen uhkaavaksi ja kehittyy kaiken tieltään tuhoava ukkosmyrsky. Silloin ei tiedä missä taivas alkaa ja järvi loppuu. Syksyllä myrskytuuli puhaltaa sitten ihan muuten vaan, useimmiten pohjoisesta, tietenkin. Syksyn edetessä talveksi veden olomuoto muuttuu vähitellen hyytäväksi rännäksi, takertuen joka paikkaan kaiken elämän itseensä imeväksi hyhmäkerrokseksi. Ja entäs talvet sitten? Voi pojat, silloin sitä vettä vasta tuleekin!
Voi vain ihmetellä niitä alkusuomalaisia karpaaseja, jotka uivat ja kahlasivat soiden ja järvien läpi Suomea asuttamaan. Kuinka he sormenpäät uurteisina ja alati palelevina yrittivät suojautua jatkuvalta kosteudelta mustiksi mätänevissä lautahökkeleissään. Kuinka he majavia, saukkoja, norppia ja muita vesielämään paremmin soveltuvia nisäkkäitä metsästäessään yrittivät epätoivoisesti pukea ylleen limaisia nahkariekaleita ja koppuraksi jäätyneitä kangasmyttyjä. Kylmällä kalliolla istuessaan joku suomalainen sisuuntui ja keksi saunan. Perkele, ollaan sitten märkiä oikein kunnolla! Läträtään vedellä koko suku! Käydään välillä vielä saatana järvessä! Näin kirosi suomalainen eikä posket muutenkin märkinä huomannut samalla itkevänsä.
Usean tuhannen vuoden koettelemusten jälkeen sitten vihdoin ihminen huikealla sinnikkyydellään selätti luonnon. Kokeiltuaan ensin kaikenlaisia materiaaleja: tervaa, villaa, kiveä, metalleja, puuta, löytyi vihdoin se ihmeaine, joka eristää suomalaisen vihamielisestä ympäristöstään. Muovi!
Tekninen kehitys on tuonut suomalaisen kasvoille vihdoin aidon hymyn. Mukavan kuivassa, muovilla eristetyssä talossaan suomalainen ihailee ikkunasta aukeavaa harmautta ja siellä kasvoillaan voitonriemuinen virne sauvakäveleviä muovikalvoasusteihin pukeutuneita ihmisiä.
Talojen muovipullosuunnittelun riemusanoma lie kaikille jo ennestään tuttu. Mutta olemmeko vielä edes huomanneet kuinka mullistava keksintö kalvovaate onkaan? Ilmeisesti olemme, sillä hyllyistä on vuosi vuodelta yhä vaikeampi löytää ulkoiluvaatteita, joita ei ole suunniteltu sadevaatteiksi. Sekä vedenpitäviksi että hengittäviksi kehuttuja takkeja, kenkiä, housuja, käsineitä, pipoja, sukkia ja muita vaatekappaleita kyllä löytyy. Vettä pitävät, vaikka makaisi järven pohjassa 10 metrin syvyydessä; saumatkin on teipattu umpeen, vetoketjut vesieristetty ja nyörit kyllästetty polytetrafluorietyleenissä. Onko olemassa mitään mihin tätä mullistavaa kalvoa ei kannattaisi laittaa? Alusvaatteet? Miksipä ei. Pitävät nesteet sisällään mutta päästävät kaasut läpi.
Aivan erityisen ilahtunut olen ollut huomatessani kuinka vedenpitäviä nykyään ovat jopa talvikäyttöön suunnitellut takit. 20 asteen pakkasessa kun pyöräilee keskustaan vedenpitävä takki yllään tulee ajatelleeksi että mitä kaikkea ihminen vielä keksiikään. Rajaton on tekniikan tulevaisuus.
